perjantai 20. helmikuuta 2009

Ihmiset hei!

Me lahdetaan trekkaamaan tanaan kolmeksi viikoksi, joten meista ei kuulu niin kauaan aikaan mitaan. Reittivalinta osui Annapurnaan, ja tarkemmin sanottuna kierramme koko kivikasan joten siina menee aikaa. Mutta alkaa olko huolissanne, me emme mee kaksin, vaan mukaan tulee sama ranskis joka oli meidan kanssa tiibetissa ja kolme espanjatarta. Voitte kuvitella halinan ;) Reitti ei ole myoskaan pelkkaa ylospain puurtamista vaan maasto on vaihtelevaa. Kahden tunnin valein on kylia, joissa voimme syoda ja yopya. Tietyin valimatkoin on myos ns. tarkistuspisteita eli checkpointteja. Tama tarkoittaa kaytannossa sita, etta jos imoittaudumme yhdella tarkistuspisteella nyt, ja emme viikon kuluessa ilmoittaudu seuraavalla, niin meita lahdetaan etsimaan.. Joten pidamme vauhtia topposissa. Kahdeksan ekaa paivaa on jaksettava, sen jalkeen jos on tosi puhki, niin voi ottaa hevosen avuks tai bussin takas.
Mutta kuulette meista sit kolmen viikon paasta, siihen saakka pitakaa peukkuja pystyssa! :)

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Paivittelya

Ollaan vietetty aikaa Nepalissa nyt 3 paivaa,ennen kun saavuttiin tanne,tapahtui tosi paljon kaikenlaista muutakin toimintaa.

Okei,Kiina kokemus jai meilta hyvin pieneksi,ollaan kirjoteltu sellaseen pieneen vihkoseen ikaankuin matkapaivakirjaa mutta tekstit ja kuvamateriaali on hankala saada tanne blogiin,koska:Koneet ja nettiyhteydet Kiinassa,Tiibetissa ja taalla Nepalissa,on ongelma.Nepalissa eri alueilla on usein tunteja kestavia sahkokatkoksia jolloinka joskus ei saa edes Banaani Lassia(intialainen jogurttijuoma) tilattua ravintolasta,tama synnyttaa taalla hilpeita tilanteita kun sahkot sitten palaavat,kaikki tilaavat Lassia :)

Kiina oli nain rahallisesta nakokulmasta kallis,kun vertaa meidan nykyiseen tilanteeseen.Kiinassa mahan tayttava ruoka annos,esim. chowmein nuudelisetti maksaa noin nelja euroo,niin taalla se maksaa 50 senttia kun vaan ostaa oikeesta paikasta!Lankkariruoka niinku englishbreakfast ja spagetit maksaa muutenkin paikallista ruokaa enemman,muutaman kerran on tietysti tullu pastaa vedettya naamariin,varsinkin meidan yli 6 tunnin atomatkan jalkeen tuttu spagettibologneessi maistu tosi hyvalta:)Entapa sitten majoitukset,noh,Chengdussa maksettiin yolta dormissa yli 5 euroa henkilo,plussaa oli sentaan lammin suihku mutta miinus sikakylma huone.Halvimmillaan mita nahtiin niin dormit maksaa yli 2-3 euroa,dormeissa on siis usein muutama muukin matkaaja sinun lisaksesi,se ei tietenkaan ole paha asia,ainakin tapaa uusia ihmisia,mutta yksityisyytta ei juurikaan ole jos vaikka haluaisi vaan rauhassa makoilla tai menna aikasemmin nukkumaan,se voi olla ongelma.Taalla Nepalin Kathmandussa maksettiin yksityishuoneelta jossa oma vessa ja suihku ja parveke,3,5 euroa yolta,ja se siis jaetaan kahtia eli 1,75 euroa naama.Tosin sahkokatkosten vuksi ei tullu lamminta vetta paitsi kun sahkon aikan juoksuttaa vetta 10 minuuttia,kuulemma.Halvemmallakin paasis,naapuri guesthouse tarjoaa 1 euro per naama yolta kahden hengen huoneesta,ei paha:)Paivabudjetti Kiinassa semmonen 10-20 euroa,taalla Kathmandussa selviaa helposti alle 5 eurolla,kuhan ei mene turistirafloihin just niilla suosituimmilla seuduilla.

Mita sitten jai kateen Kiinan reissusta,vietimme siella siis kuukauden:

Kiinan nopea talouskasvu nakyy,ilma on saasteista,ensi alkuun ja maasta poistuttaessa yskitti ja kurkkuun sattu.Isot kaupungit on kylla isoja,eka kohteemme Beijing loisti iltaisin,monet rakennukset oli kun diskovaloja ja kaikki temppelit valaistu upeasti,vastaavaa en ole missaan nahnyt.Autoja ja ihmisia pirusti,samannumeroisia busseja jotka ajoi tietenkin samoja reitteja on kymmenkunta,koska ihmisia on vaan niin sikana,valilla puolet autoista mita naky oli takseja,tiettyina aikoina niita oli kylla hankala saada,ihme kylla.Talouskasvu nakyy myos katukuvassa,mahtavien "autobaanojen" jotka nousevat korkealle,alla nakyy paskaa ja roskaa ja jopa asutuksia joissa asuu ihmisia,kaamea sillan varjo yllaan joutuvat varistelemaan kylmassa.Ihmisilta ei paljon kysella etta saako tahan teidan mokin viereen rakentaa uuden loistohotellin(jotka ei kuulemma niin loistoja ole sisalta,ihan yleisesti) tai saako tahan teidan pihan yli vetaista autotien.

Beijingissa ei niinkaan nakynyt kerjalaisia,mutta Xi'anissa ja Chengdussa sitakin enemman.Pikkukersat rahakippoineen ja repaleisissa vaatteissa joskus kavelivat vieressa pitkan matkaa kerjaten ja nain myos hyvin paljon arsyttaen,jos oli pikkurahaa taskussa oli se hyva lahjoittaa jotta niista paasee eroon.Tosin se voi kerata paikalle lisaa innokkaita yrittajia,kerran yks penska yritti tunkea salakavalasti katensa mun takataskuun ikaankuin lompakkoa etsiakseen mutta onneks en sailyttanyt siella mitaan,siirsin riesan siis kauemmaksi.

Kiinalaiset tuntuivat olevan hyvin kiireista sakkia ja yllattavan harva puhui edes valttavaa englantia.Mutta tapaamamme ihmiset ja ne joiden kanssa juttelimme olivat tosi mukavia ja erilaisia,emme siis lahde julistamaan mitaan yleistysta koko Kiinan kansasta kun emme ole oikeastaan viela mitaan nahneet:)Kivaa poppoota,ensi kerralla Kiinan etelapaatyyn ja poissa suurkaupungeista.

Beijing,Xi'an ja Chengdu,isot cityt,seka Sichuanin provinssin pari pienempaa kylaa Les'han ja Emei,naissa mestoissa oltiin ennen Tiibetiin siirtymista.Les'han on Chengdun lahella,parin tunnin bussimatkan paassa,turismikyla sekin,kaytiin katsomassa jarkyttavan kokoista Buddha patsasta seka kiivettiin pyhalle Mt.Emeille,jonka kultainen huippu sijaitsi 3099 metrissa.Siitakin voisi kirjoittaa vaikka mita mutta koneella olo maksaa eika tassa paikallaan jaksa montaa tuntia istua.Pistetaan naista kohteista siis kuvia,kuvahan kertoo enemman kuin tuhat sanaa:)(kunhan loytyy joskus joku kone jolla tama onnistuisi helposti ja nopeasti)

Okei,viimeksi kirjotettiin Tiibetista,mentiin siis sen lapi ja kokemus oli mahtava,tuli kiivettya vuorellekin jonka huipulla tuulesi niin paljon etta kun meni kallion reunalle ja levitti katensa seka nojasi eteenpain,tunsi lentavansa:)Huipulla olo olikin kuin voittajalla.Tallaista matkustamisen kuuluu olla,kotona ollaan nelion sisalla 24\7,kun matkustaa niin pitaa pyrkia menemaan sen ulkopuolelle.(nain sanoi kokenut travelleri johon tutustuimme Kiinassa)Tiibetia voi ehdottomasti suositella kaikille,vaikkei se nain talviaikaan mikaan aurinkoranta olekaan.Upeimmat maisemat mita olen koskaan nahnyt.

Eve opetteli ystavamme Damienin opastuksella devil sticksonien kayton jalon taidon,nopea oppimaan ja siksi perustammekin kohta liikkuvan sirkuksen rahoittamaan matkamme:)

Emme paasseet Mt.Everestin perusleirille koska tiet olivat jaassa,saimme kuitenkin rahat takaisin siita ja monta loistavaa kuvaa vuoren paalta johon kiipesimme Old Tingrin ulkopuolella.

Nyt siis Kathmandussa,Nepalin rajalla kaikki olikin ihan erilaista kun hetki sitte Tiibetin puolella,lampo seka vihreys iskivat tajuntaan "aaaah,mahtavaa".Vuoristoreitit on niin kapeita ja huonosti suojattu ja kaiteettomia joten valilla sai pitaa istuimesta kiinni kun mentiin reunalle jeeppikuskin kaahatessa hanelle tuttuja reitteja.

Selvittiin kivuttomasti lapi rajatarkastusten ja lukuisista kyytitarjouksista valittiin halvin ja pienin auto,joka hoiti meidat perille.Kulttuurishokin poikasta alkoi jo tassa vaiheessa syntymaan,kaikki oli niin erilaista.Nepalin viisumi maksaa muuten 40 dollaria kuukausi,rahat hoidettiin kateen jo suomen Turussa valmiiksi.

3 paivaa oltu Kathmandussa,hoidettiin Intian viisumi tanaan,25 pv noudetaan se lahetystosta,maksaa 3000 nepalin rupiaa eli 30 euroa 6 kuukautta!

On lammin ja meininki aika hassakkaa,ruoka ja asumus halpaa,turismihan taalla rehottaa ja se nakyy,se onkin maan peruspilari.Ostettiin kaikenlaista souveniiria mm. uusia kledjuja(fisherman pantsit):)Talla hetkella majoitutaan paikallisen hepun luona,ei siis maksa mitaan,han omistaa trekkausfirman.Kathmandu kuhisee trekkausfirmoja tana paivana.Meilla on oma huone,ei ihan osattu odottaa nainkin hyvaa majoitusta mutta hanen luonaan kaykin paljon travellereita eri maista usein.Huono juttu etta vessamme ei veda koska se toimii sahkolla,eiko olekin nerokasta!Ja taalla on koko ajan niita sahkokatkoksia,jee jee.

Pari paivaa kahistiin kulttuurisokin kourissa mutta nyt helpottaa,helloumistereiden huudot alkaa olemaan karpasten surinaa korvissa,hyvin siis menee:)

Kuukausi ainakin taalla,mennaan huomenna moottoripyorailemaan,saas naha lahteeko henki heti vai myohemmin taalla hullussa liikenteessa jossa ei tunneta saantoja:D

Mutta elkee olko hoolissanne,myo parjaamme kylla.

Ps.Evelta terveiset aidille,ala ole huolissasi:)

Love and Peace

Kirjoittanut K

maanantai 9. helmikuuta 2009

Potala Palace

Tanaan vierailimme aikaisin aamusta Potala Palacessa.

Tassa palatsissahan on monet pyhat miehet ja munkit aikoinaan asustellu,muun muassa viimeisin Dalai Lama ajettiin sillon valtauksen aikana sielta pois.

Palatsin ympari vaelsi lukuisia pyhiinvaeltajia myotapaivaan kulkien,osa tuli palatsiin sisalle.Menimme paaovesta,sitten turvatarkastukseen,Kaitsu joutu juomaan teetamme merkiksi ettei termos ole oikeasti pommi.Ylempana jouduimme kuitenkin maksamaan satasen sisaanpaasymaksun.

Ilma oli todella kylma silla aurinko ei ollut viela kunnolla noussut.Nousimme huikeat rappuset ylos asti,hengitimme kaikki raskaasti silla naissa korkeuksissa pienikin nousu tuntuu,sydan pamppasi hulluna.Kaitsulla paata hieman kylmasi kun ei toppo tajunnu ottaa pipoa,tietenkaan.Onneksi ei mitaan tautia kuitenkaan tullut.

Palatsin ylakerrassa ollessamme,iski paikan pyhyys jotenkin syvalle mieleen,ihmiset painoivat ohitsemme mumisten rukouksiaan non-stop,suitsukkeet tuoksuivat,ilmapiiri oli maaginen.

Palatsi sisalsi lukuisia huoneita joissa palvottiin jumalia,kuvaaminen oli kielletty.Kiersimme huoneet ja sitten painuimme pihalle ja pois palatsista,kayttelimme ulkona kameraa ahkerasti kuin parhaatkin gore-tex turistit.

Koetetaan pistaa litanja uusia kuvia taas kun kerkii,niita onkin taas kertynyt.

Jannitysnaytelma

Meille oli sanottu etta saamme junaliput silloin kun pitaakin,vaikka ne oli myyty loppuun jo aikoja sitten.

Me nelja odotimme kyytiamme juna-asemalle hostellimme edessa,olimme aikaisemmin paivalle noutaneet Tibet Entry Permitit matkanjarjestajamme toimistosta,mutta junaliput saisimme myohemmin.Joku kuulemma toimittaa ne meille kun lahdemme minivanilla kohti asemaa.Olin luottavainen,me kaikki olimme.

Valkoinen siisti citymaasturi kruisaa eteemme,huomasin auton olevan erityisen siisti.Kuski seka joku toinen kaveri,joka ei liitynyt seuraan, ponnahti autosta ulos ja asetimme rinkkamme takaloosteriin.Hyppasimme kyytiin kuskin kanssa.Olimme innoissamme silla Kiina jaisi taakse ja matka uuteen paikkaa saa alkaa.

Takapenkilla istuessani tarkastelin kuskiamme,tama on se kaveri,joka kuulemma hoitaa meille liput asemalla,meidan pitaa seurata hanta koko ajan ja jos tulisi ongelmia,pitaisi soittaa matkanjarjestajallemme.Tallaiset ohjeet saimme.Todella hamaraa,ajattelin.

Kuski oli noin 30 vuotias kiinalainen,siististi pukeutunut mies,joka jotenkin toi mieleeni mfian.Han oli koko automatkan ajan kaytannossa luuri korvassa,usein huutaen jotain mita emme ymmartaneet,mutta tiesin sen liittyvan lippuihimme.Valilla han taas kasitteli pinoa satasen seteleita ja pisti taas taskuun,ajattelimme kaikki samaa,ne rahat tuskin oli ruokakauppareissua varten.Vaikutti silta etta joku joudutaan pian lahjomaan meidan vuoksi.

Asema oli tukossa,ihmisia niin pirusti,uuden vuoden loppumis ruuhkat.Pysakoimme parkkihalliin natisti ja nappasimme rinkat selkaan,sitten kuskin peraan ja menoksi.Tulin muiden perassa,kuski huusi puhelimeen.Meidat viitottiin pysahtymaan eraan hotellin eteen joka oli autio,siita meidat nahtaisiin hyvin.Ranskalaiskumppanimme selitti mielipiteitaan kuinka Kiinassa raha puhuu eika me varmasti saada rehellisin keinoin lippuja.Olin samaa mielta,me kaikki olimme.Tovin kuluttua juostiin taas,nain kuinka joku ojensi kuskillemme liput ja han ojensi ne meille.Mutta ne eivat olleet liput Lhasaan,mita ihmetta!Niilla lipuilla meidat kuitenkin paastettiin aseman sisalle lapi turvatarkastusten kovaa vauhtia.Evas kassistani tippui omena,joku vartija poimi sen,kiitin ja jatkoin muiden peraan.

Saavuttiin toiselle lippupisteelle,saimme taas jotkin liput,mutta nekaan eivat olleet ne oikeat.Katsoin muita,kaikki tuntuivat olevan yhtalailla ihmeissaan.Olimme menossa odotushuoneeseen,josta mentaisiin juniin nousu alueelle seuraavaksi.Odotushuoneen portilla vartija pysaytti kuskimme.Huomasin kuinka silminnahden hermostunut kuski oli,kadet tarisivat ja hiki karpalot iholla paljastivat hanen tilansa,han ojensi vartijalle savukkeen,ja sitten mentiinkin istumaan.

Odotushuone oli ihan taysi.Kello lahenteli seitsemaa.Keskustelimme porukassa hammennystamme,paattelimme etta ilmeisesti odotamme niita oikeita lippuja.Ajattelin etta ehkapa jotain matkustajia lahjotaan junasta pois,joka tapauksessa ei niita lippuja lippuluukulta saa.Keskustelimme Even ja Damienin kanssa hanen repustaan pilkottavista devil stickeista,han sanoi tehneensa ne itse ja opettaneensa muillekin niiden tekoa.Oli mukava ajatella jotain muuta.Han innostuikin hauskuuttamaan odottelevia ihmisia nayttamalla muutaman tempun niilla.Aseman ilmapiiri oli ahdistava ja tukahduttava,ilmaa olisi voinut leikata veitsella.Mietimme jopa jos emme paasisi junaan,matkanjarjestajamme joutuisi korvaamaan meille sen jotenkin.Toivoin ettei siihen mentaisi.

Merkki,ja taas mentiin kuskin perassa,nousimme eraanlaisiin isoihin golfautoihin joilla meidat kuljetettiin junien luokse,menimmekin junamme viereen,tunnistin sen olevan uudempi kuin muut seka tekstin Chengdu-Lhasa.Huomasin junasta nousevan muutaman ihmisen pois,olivatko heidan paikat nyt meidan,ajattelin

.Naapuri junasta pikkutytto tuijotti meita,heilutimme hanelle ja muutkin ihmiset siina hytissa innostuivat nauramaan.

Ajoimme kauan junan toiseen paahan,jolloinka kuskimme saapui,ojensi taas liput,ne olivat oikeat,viittoi meita nousemaan vaunuun ja heilutti 'Bye bye'.

Vaunu oli henkilokunnan,meidat ohjattiin hyttiin,olisimme siella nelistaan koko tulevan junareissun.Oli hienoa,kun paasimme junaan,ja hetken paasta seurasin ulos pimeyteen kun aseman valot lipuivat ohitsemme,olimme liikkeella.

Kirjoittanut K

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Lhasa

Saavuimme 48 tunnin junamatkan jalkeen Lhasaan,maailman katolle,pyhaan kaupunkiin mihin paasy aikanaan on ollut vaikeata.Matkamme Lhasaan oli hoystetty tajuttoman upeilla maisemilla,vuoria,lumihuippuja,paimenia paimentamassa elukoitaan,villihevosia ja mahtava auringonlasku ynna nousu.Usein tulikin jaatya mesmeroituneena tuijottamaan vain junan ikkunasta ulos.

Se,miten saimme junaliput junaan joka oli loppuunmyyty jo ajat sitten onkin seikkailu itsessaan,siihen sisaltyi paljon hamarahommia,lahjontaa,juoksemista,kuumottuneisuutta,epavarmuutta,valelippuja.Mutta se onkin jo eri juttu.

Nyt sitten ollaan taalla.Tiibetissa.Ollaan selvitty kovista korkeuksista ilman sivuvaikutuksia ja olo on hyva.Ihmiset taalla on ihan omanlaisiaan,eron muihin tapaamiimme kansoihin huomasi ja tunsi heti.Paikallinen vaki onkin mita iloisinta sakkia,vanhat mummot rukoisvempeleineen kavelevat vastaan,usein tervehtien meita kalpeita ulkomaalaisia iloisesti,lapset 'hellouttelevat' ja ujostelevat vanhempien patistaessa heita menemaan kattelemaan muukalaisia.Tashi dele,tarkoittaa 'terve eli moro',sita tuleekin sanottua ja vaki ilahtuu silminnahden kun vierasmaalainen osaa heidan kielta,vaikkakin vahan.

Kiinalaisten lasnaolon huomaa,miliisi ja aseistetut vartijat nakee joka kadun kulmassa lahes,poliisit partioivat ahkerasti.Mutta toistaiseksi kukaan ei ole kysynyt meilta Tibet Entry Permittia,jota ilman ei MUKA voi taalla kulkea.Olemmekin tulleet kaiken nahtymme perusteella siihen tulokseen ettei pakettimatkaa tanne todellakaan tarvitse hankkia paastakseen tanne,ostaa vaan (tai pistaa jonkun kiinalaisen)ostamaan junaliput ja eikun menoksi.Tosin aina voi olla huono saka ja joku kyselee jostain syysta lupaa,esim Nepalin rajalla,mutta ei siitakaan nyt mihkaan selliin joudu.

Me ollaan siis kuitenkin oikein Basic turisteja talla kertaa ja mentiin neljan hengen voimin(Kaitsu,Eve,Damien ranskasta ja Martin hollannista) oikein organisoidulle tourille,luvat ja kaikki,semmonen 400 euroa + ruoat ja sisaanpaasymaksut temppeleihin..Ainakin paastaan sinne mihka halutaan,Nepaliin ja Kathmandu,sinne siis kuudestoista paiva.

Menemme legendaarisen Mount Everestin Base Camppiin myos myohemmin,yli 5000 metrin korkeudessa.Sinne jeepilla ja parin tunnin trekkauksella,mieleton fiilis sen suhteen.

torstai 5. helmikuuta 2009

Qingzang rautatie

Odotellaan tassa lahtoa Tiibetiin,aika on pitka joten kerkiaa vahan kirjoittelemaan.Qingzang rautatie,jota pitkin me mennaan Lhasaan,Tiibetiin,on MAAILMAN korkein rautatie!

Korkein kohta on 5 072 metria merenpinnan ylapuolella,hurjaa!Jokaiselle matkustajalle on myos lisahapen saanti mahdollisuus paikkojensa luona,jos rupeaa olo huononeen korkeuden takia.

Me ollaan ostettu 4 pakettia jotain kiinalaisia 'altitude sickness'=(AMS eli vuoristotauti) yrtteja,koska varmasti ainakin Kaitsulla rupeaa paassa heittamaan,oltuamme eilen Mt.Emein Golden Summitilla joka oli 3099 metrin korkeudessa,alko jo pienta paansarkya ilmenemaan.Mut onneksi on ne laakkeet niin ei pitais olla mitaan huolta.

Meidan juna on vissiin aika taynna,silla vaikka monta paivaa sitten varattiin jo liput niin hyvalla sakalla saadaan ne tanaan just ennen lahtoa,meidan matkanvalittaja toimittaa ne meille hostellille.

Lippujen hinta taisi olla 800 yuania(91 euroa) hard sleeperille,eli oletettavasti kuuden hengen hytteja lukuisia yhdessa vaunussa,niinku muissa kiinalaisissa junissa.

Ostettiin kassillinen muonaa jottei tarvi ostaa kalliita safkoja junassa.Ostettiin nuudeleita ja jotain puuro settia ja pikakahvia ym.

Tanaan siis puoli 8 paikallista aikaa lahdetaan matkaan.Morientes!

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Kuvia sielta taalta 4



Ihmisia Buddha temppelilla, Big Goose Pagoda.

Kaitsu ja Jason, Big Goose Pagoda.

Kaunis puisto Big Goose Pagodalla. Monet ovat lahteneet ulos liikkeelle, silla paikallisilla on viikon loma Kiinalaisen Uuden Vuoden/Kevatjuhlan vuoksi.

Jason ja Eve, Big Goose Paoda, Xi'an.



Leijan lennatysta, Xi'an.

Video

Psst..

Jos haluatte katsella enemman kuvia ja videoita, niin painakaa slideshowta (Kuvia) tuolta oikean puolimmaisesta palkista tai menkaa sivulle http://picasaweb.google.com/gronlundbirgitta/GronlunVirt#

Kuvia sielta taalta 3



Hieno nukkeshow. Oli kylla todella taitavaa kun nuken sormet ja kaikki muukin liikkui todella luonnollisesti.

Hmm... Taman esiintyjan lauluaani oli kylla mita kimein ikina :D



Kaytiin eilen teetalossa oopperaa katsomassa. Oli kylla todella viihdyttava esityskokonaisuus. Siihen kuului monta juttua ja aluksi ei tiedetty, etta saako talle nauraa mutta kylla sitten valkeni, etta onhan nama tehty myos huumorimielella.

Kuvia sielta taalta 2


Nami nami skorpionia!

Upeaa iltanakymaa eraalta sillalta Pekingissa. Taman jalkeen mentiin syomaan sinne kertomaamme hot pot -paikkaan.

Tallaisia roskankerays-pyoria nakyi kaikkialla Pekingissa, mutta naita on joka paikassa, eri varisina tosin vain.

Kuvia sielta taalta


Poseerausta Pekingissa, just sen "feikkikadun" lahella, josta kirjoitimmekin aikaisemmin.

Olemme saapuneet tassa jo Kiinan puolelle, noin parin tunnin paasta kuvan ottamisesta saavumme Pekingiin. Rajan jalkeen oli paljon tallaista maisemaa mutta myos paljon tehtaita ja aivan hirvittavasti harmaata saastepaskaa joka puolella.

Mongoliassa, pakko oli hypata valilla junasta ulos happihyppelylla. Talla pysakilla meille yritettiin kaupata nuudeleita kovaan hintaan. "Threethousand!Twothousand!"

Kiinanmuurilla

Tiibet

Huolimatta aikasemmasta hehkutuksesta menna kohti etela-Kiinaa,menemme todennakoisesti sittenkin Tiibetiin.

Taalla hostellin baarissa eras hollantilainen Martin etsi porukkaa Tibet tourille,satuttiin just oleen siina ja paatimme sitten yhteistuumin etta mennaan porukalla,se tulee talloin kaikille paljon halvemmaksi.Olisimme siis menossa oikein viralliselle tourille eli varma paasy ja jatko Nepaliin ainakin.Saattaa olla etta joudumme saastamaan istumalihaksiamme,otamme ehka lennon Lhasasta Kathmanduun,kesto 2tuntia,hinta noin 200 e,vaihtoehto olis 15 tunnin istunto minibussissa seka epavarma paasy Nepaliin.

Ei olla paatetty taysin minkalainen sisalto meidan Tiibetin reissulla tulee olemaan ja mita se tarkalleen maksaa mutta tanaan se selviaa kun mennaan yhdessa eraalle Tiibetin matkanjarjestajalle kyseleen ja sopimaan tourista.

Eli Kiinan etelapaa jaa nyt ainakin toistaiseksi tutkimatta,mutta eihan sita tieda vaikka viela tanavuonna jotenkin paadyttaisiin sinnepain.