Oli kaveri kylässä ja se mainitsi menevänsä perjantaina, siis viime viikolla, katsomaan Viikatetta Sirkukseen. En ollut viimeisenä kahtena viikkona tehnyt kavereideni kanssa yhtään mitään, pelkästään keskittynyt omiin ja mun ja Even asioihin. Päätin siis heti että hei, mää tuun kans kattoon Viikatetta, pääsis tuulettumaan hieman. En kuitenkaan joisi paljoa ;) Vaan miten taas äijän kävi...
Nnno, ei muuta kun Eve tuli Forssasta kotio ja hoitamaan Indy poikaa samalla :) Jee jee! Painuin kaverille Ojoisille tuttuun osoitteeseen, toinen tulikin jo matkalla vastaan. Menin ostamaan tutun satsin kaljaa, Karhun siksterin Siwasta, makso 7,95 euroo. Halvempi kuin mitä muistin. Tapasin vanhan kauppis luokkatoverinkin siellä, hän oli töissä siellä. En ollut kai koskaan aiemmin oikeesti edes puhunut hänen kanssaan mutta näin aikusena ja rohkeana miehenä sitä uskaltaa avata suunsa, joten vaihdettiin pikaisesti kuulumisia ja jatkoin suu kuivana päämajaa kohti.
Siellä jo laulu raikas ja hyvä meininki odotti. Ostin kaupasta muuten boksin jotain muffinseja mutta ne taisi lopulta jäädä syömättä sinä iltana. Katottiin jotain lätkää (siitä en tiedä mitään, kun ei oikein koskaan kiinnostanu) ja Speden Spelejä juutupesta. Voi elämä että niitä spedeilyjäkin on tullut joskus oikein katsottua :D Noo, hyvä meininki. Välillä istuin kaverin rehdin faijan kanssa olkkarissa kun se soitti Bruce Springsteenin jotain live keikka dvd:tä. Vedettiin pari viskipaukkuakin siinä ja rupateltiin. Se kertoi mm. kuinka se jutteli erään paikallisen kuuluisan voimalijan kanssa joka kertoi miten se syö, kauhistelin etten mä ainakaan mitään 20 kananmunaa päivässä voi syödä :D
Hetken kuluttua jo yksi frendi lisää liittyi joukkoomme reippaaseen :) Siinä musaa kuunnellen alettiin jo miettiä että koskas mentäis ostamaan liput Sirkukseen kun jono voi olla pitkä. No lähettiin sit pian käveleen tuttuja teitä jotka tunnetaan jo kuin omat taskumme, kohti keskustan vilinää X)Onneksemme jonoa ei sitten ollut, ostettiin liput, tai siis saatiin kuitit jotka toimii lippuna. Mentiin kuitenkin siis viereiseen selvästi halvempaan mestaan pitämään itsemme oluessa kiinni jotta rahat riittää. Siellä sitten aika kului nopiaan rupatellessa ja pari heppua siinä taas liittyikin seuraamme. Oli kyllä hauskaa!!
Tästähän tuleekin ihan perusbaari illanvietto tarina mutta menköön! Sit paineltiin Sirkkeliin ja bändi aloitti pikkuhiljaa. Kuulo meinasi mennä, oltiin niin lähellä toista jättikajaria että aijai aijai...Kaverikin yritti kai jotain moshpittia alottaa siinä musan hurmoksessa pyöriessään mutta tyypillisesti me suomalaiset jäpitetään kädet taskussa eikä reagoida muihin örveltäjiin. En tiiä muistaako frendi mitään tästä kohelluksesta mutta :)
Noo, ei pystytty melun takia kuunteleen artistia loppuun vaan painuttiin pihalle jolloinka mulle iski hirveä nälkä. Kaverit meni nibaliin jatkaan mutta mä menin Izmiristä hakeen rullakepsun, jonka näin järkevänä ihmisenä heitin kännipäissäni roskiin koska se ei maistunut kai hyvälle. Että näin sitä ruokaa ei heitetä hukkaan. Joo ja kotimatkakin kesti aivan älyttömän kauan kävellä mutta perille selvisin. Siellä pikakertaus illan tapahtumista eukon kanssa ja sitten iski pimeys....
maanantai 28. syyskuuta 2009
lauantai 19. syyskuuta 2009
Kirjoituksia Japani-Venäjä laivalta..
Even matka jatkuu..
Takaymassa tuli sitten jumitettua aika pitkä tovi mutta sitä ei pidä ollenkaan katua, sillä tapasin todella mukavia ihmisiä, niin paikallisia kuin ulkomaalaisiakin. Yhtenäkin iltana kävin yhdessä sushkipaikassa todella lähellä hostelliani (J-Hoppers) ja paikan nainen tunnisti minut heti. Olin käynyt siellä edellispäivänä tuntia ennen aukioloaikaa ja nainen silloin kovasti selitti, että paikka ei vielä ole auki, tai siis että kokki ei ole täällä ja että hän on kovasti pahoillaan ja sanoi että jos voisin odottaa hetken. Pienen “hmm, mitä täällä tapahtuu” hetken jälkeen tajusin ja sanoin että saatan tulla myöhemmin, hän seurasi minua ulko-ovelle saakka. Seuraavana päivänä sitten paikka oli onneksi auki ja nainen selitti miehelleen heti minut nähtyään, että tuo on se nälkäinen tyttö, joka täällä kävi silloin. Mies nauroi ja pyysi istumaan. Ah, sain mitä mainioimman sushkiaterian, nautin joka palasta ja sopasta. Sinä aikana kun söin, heille soitettiin tilaus. Kun olinkin sitten lähdössä (oli 23.00 ja sateista) niin nainen kovasti halusi tarjota minulle kyytiä. Selitin, että minä yövyn tosi lähellä, ei tarvitse ja sitä piti hokea monta kertaa mutta kun hän kovasti sitä vaati, niin kysyin että haluaako hän sitten vain tietää missä paikka sijaitsee? No hän tuntui kovasti ilahtuvan kun suostuin. Autossa sitten yritin kovasti selvitä japanin olemattomilla taidoillani, ja kyllä siinä jotain sai juteltuakin. Koitin kyydin alussa osoittaa, että Tonne! Tonne! Mutta hän jatkoi matkaa, oletin sitten että hän vie tilaut ruoat ensin. Se ei minua haitannu, oli ihan mukava jutella hänen kanssaa. Kai hänellä oli ollut tylsä päivä, olivathan he molemmat nukkuneet kun olin astunut ravintolaan. Viimein hän pysäytti ja näytti minulle nuoriso-hostellia meidän vieressä. Arvasin.. “ei, ei, en minä tässä ole, anteeksi tosi paljon että käsititte väärin, minä yövyn tosi lähellä sushipaikkaa..”. Hän vaikutti olevan häpeissään omaa ymmärtämättömyyttään ja pyyteli itsekin anteeksi. Pääsin sitten lopulta perille kun ajettiin takaisin. No, olipahan kiva kiertoajelu :)
Minua nauratti, miten joka päivä Takayamassa sanoin, “no, vielä YKSI yö” ja aina vaan se yksi yö. Paikka oli vaan niin mukava! Viimeisenä päivänä yksi mukava Gaku ja Yukari hampuraispaikasta veivät minut onsen retkelle Gakun lempionseniin, Gero (jos muistin oikein)-onseniin, joka sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Takayamasta. He hakivat minut kymmeneltä hostelliltani ja lähdettiin ajamaan. He ostivat jopa evästä minulle, vettä ja leipiä. Tosi huomaavaista! Gaku osasi paremmin englantia, niin hän puhui enemmän kuin Yukari, mutta minä koitin aina välillä japania, niin että Yukarikin ymmärtäisi. Tai oikeastaan hän taisi ymmärtää englantia jonkin verran mutta puhuminen ei ollut enää niin helppoa. Onsenissa sitten huomasin, että kyllä hän englantia osaa jonkin verran, kunhan ujosteli autossa. :) Katselin autosta upeita maisemia, vehreitä vuoria ja niin tiheitä metsiä ettei niistä varmaan edes pääse läpi. Sumu kietoi vuoret vaippaansa ja sade paukutti lasia pitkin.. Kyllä Japani on kaunis!
Kuuntelimme autossa musiikkia ja vaikka autossa olikin vain kasettisoitin, Gaku soitteli musiikia iPodistaan! Hänellä nimittäin oli joku systeemi joka mahdollisti sen, nimittäin kasetti johon sai kytkettä iPodin johdon, sitten kasetti vain normaalisti soimaan soittimeen. Äänenlaatu ei sen paremmaksi tietenkään muuttunu. :) Mutta hyvin mielenkiintoista, taidankin selvittää myydäänkö Suomessa tuollaisia ollenkaan.
Gero-onsenia pidetään yhtenä Japanin parhaimpina ja sitä se todellakin oli, lillumismahdollisuuksia oli nimittäin useita sekä tietenkin saunoja! Yukuri oli muuten tuonut minulle pyyhkeetkin, kuinka huomaavaista. Niin ja siis pyyhkeeT, ei yhtä pyyhettä niinkuin Suomessa. Onsenin puolelle ei nimittäin saa viedä isoa pyyhettä, siksi sinne viedään käsipyyhe itsensä kuivaamiseen, pään aluseksi, ruumiin peittelemiseksi, pesemiseen, päähineeksi saunaan... Yukuri hauskuutti minua näyttämällä eri tapoja pitää päähinettä, “näin ne vanhat papatkin joskus näitä pitivät”. Yksi tapa oli esim taitella pyyhe kahteen kertaan ja vain iskeä sen nuppinsa päälle :)
Kävimme läpi melkein kaiken, aloittaen saunakopista. Se oli minulle aivan uutta, olen nimittäin nähnyt niitä kuvissa ja televisiossa mutten koskaan luonnossa. Koppi oli siis semmoinen puusta tehty, missä pieni pään reikä ja sisällä tuoli missä istua. Aivan mahtava! :D Siinähän olisi pystynyt istumaan vaikka kuinka kauan, sillä kuumuus ei ollut aivan hirveä ja pystyi hengittämään samalla raikasta ilmaa. Se oli jotenkin hauskaa minun mielestä, kun olen luullut ettei näitä koppeja enää käytetä muuten kuin kuntosaleilla jossain Amerikassa laihdutustarkoitukseen. Muita saunojakin sitten oli, perinteinen kuivasauna, höyrysauna ja ulkona savusauna! En olisi kyllä uskonut, että Japanista löytäisin savusaunan, se tosin ei ollut sillä hetkellä päällä kun kävimme siellä.
Onseneita sitten riittikin moneen makuun, pystyi makaamaan, lillumaan poreissa, kylpeä kukkaonsenissa, oli eri asteisia onseneita, oli onsen “tynnyreitä”, matalia ja syviä onseneita, kylmäallas, hierontaonsen (jossa vesi hakkaa hartioita), oli onseneita ulkona, jne... Viihdyin kovasti kylmäaltaassa, sillä kaikki se kuumuus sai minun sydämeni pamppaamaan tuhatta sataa, minua jopa huimasi. Heti kun upottauduin kylmään niin aaah tuntui kuin aivot asettuisivat takaisin paikalleen :D
Kaiken kylpemisen jälkeen he päättivät viedä minut lisäksi syömään! Olin todella otettu, että he oliva tehneet ison ohjelman minua varten, olin ensin vain ajatellut että käydään vaan Takayamassa jossain lähikylpylässä. Menimme sitten italialaiseen ravintolaan, joka sijaitsi taas jonkin ajomatkan päässä. Löydettyämme perille olimme kaikki tosi väsyneitä ja nälkäisiä. Ruoka oli todella maukasta, voi että.. Oli alkupalat, pääruoka ja jälkiruoka. Paikka oli tosi viihtyisä, se oli vanhaan tyyliin sisustettu.
Paluumatkalla minä ja Yukuri nukuimme, olimme keittyneet onsenissa ihan veteliksi. :) Hyvästeltyämme he lisäksi antoivat minulle postikorttilajitelman ja hampurilais-avaimenperän. Itse annoin heille ainoat lahjat mitä minulla oli, kaksi elefanttiavaimenperää. Hitsi kun minua hävetti, Gaku oli vienyt kaikkialle ja lisäksi maksanut kaiken, antanut kivan lahjan ja minun lahja... :P Heti kun pääsen Suomeen lähetä heille kivan lahjan kiitokseksi, minulla on jo muutama juttu mielessäni!
Seuraavana päivänä sitten lähdin kohti Toyamaa, ja lähtemällä tarkoitan liftaamista. Päätin kokeilla kerrankin liftaamista, olihan se kuulemani mukaan helppoa ja turvallista Japanissa. Kävelin ensin oikealle tielle (joka kestikin tovin!) ja kun viimein saavui halutulle paikalleni olin aivan yltiö märkänä hiestä. Ja minähän en hikoa koskaan! Huh... Kyltti ja peukku pystyyn, kului valehtelematta alta minuutti ja sainkin jo kyydin! Huhut pitivät siis paikkansa. Nuori mies kysyi varmistuakseen paikkaa johon halusin ja hän taisi selittää ettei hän ole aivan sinne saaka menossa. Se ei minua haitannu ja hyppäsin kyytiin.
Matkalla juteltiin taas kovasti, hän olemattomalla englannin taidoillaan ja minä huonolla japanillani. Osoittautui, että hän opiskelee (vai oliko jo töissäkin?) vanhushoitoalaa, nyt menee kai sit vanhempiaan tapaamaan, harrastaa breakdancea, omaa tyttöystävän joka on sairaanhoitaja, on 21 vuotias, piti myös Michael Jacksonista, pitää maisemia kauniina, jne jne :D Lopulta kävikin sitten niin, että hän vei minut Toyamaan saakka vaikkei itse sinne saakka ollut menossa! Todella mukava kaveri, halusi ottaa lopuksi kuvankin meistä. Annoin hänelle bensarahaa vaivannäöstään ja hyvästelimme.
Jaahas, Toyama. Aika tylsä paikka, tosi lattea (siis ulkonäöllisestikin), satamakaupunkin jonka takia sushiravintoloita joka nurkalla. Sushipaikoista minä en kuitenkaan valita, olin vain onnessani. Japanin viimeiset sushit on hyvä vetää satamakaupungissa, eikö niin? :) Toyaman hotellivalikoima ei päätä pyörrytä, ei ollut paljoo halpoja nimittäin tarjolla, bisneshotelleja enimmäkseen. Aiemmin soitimme Takayamasta (J-Hopperista) pariin paikkaan, yksi “halpa” oli täynnä ja toinen ei hyväksynyt ulkomaalaisia! Olin kyllä loukkaantunut... jaa ei ulkomaalaisia, saattepas vielä kuulla tästä... Ei nimittäin meinannut löytyä paikkaa Toyamasta, kauempaa kyllä. Täytyi antaa sitten periksi budjetille ja menin 5050 jenin bisneshotelliin (johon sisältyi aamiainen). Olihan se mukava hotelli, ei puuttunut yhtikäs mitään. Paitsi Kaitsu :)
Seuraavana päivänä hieman junailua, lippujen haku yhdestä paikasta, sitten satamaan toiseen paikkaan. Kun pääsin itse satama-alueelle Fushikiin, silloin pystyi vasta sanomaan, että saapui kuolleeseen paikkaan. Siellä ei näkynyt muuta kuin pari vanhusta, lihakauppa, posti, pari kuppilaa, paikkoja jotka olivat kiinni, ruosteisia ja rähjäisiä rakennuksia, ohi ajoi puolityhjä bussi (ihan kuin Suomessa!), oli autoja pihoissa joten oli siis jonkinlaista elämää... ja tietenkin oli sitten satamatyöläisiä ja venäläisiä. Venäläisiä pyöräili heti ensimmäiseksi minua vastaan, ei suinkaan kukaan japanilainen. Oli kylttejä venäjäksi, yhdellä seinällä oli venäjän lippu. Kun näin länsimaalaisen ihmisen saatoin sanoa hänelle jotain venäjäksi epäröimättä hetkeäkään, kuinka kummallista. Tosin venäläisen tunnistan missä vaan ;) Näin matkalla muuten mitä kummallisimman asian, nimittäin loukkaantuneen kissan. Se ei ollut ihan mikä tahansa linkkaava kissa vaan sillä oli kaulan ympärillä valkoinen side ja kyljessä sillä oli valkoinen pala sideharsoa, se pysyi kiinni kuivuneen veren ansiosta. Miten outo, että se noin juoksentelee kadulla. Tosin eihän siellä ollut mitään, tyhjä kaupunki.
Hymyilytti kovasti kun näin laivan. En voinut millään erehtyä laivasta, se oli ainoa koko satamassa. Sisällä laivassa tuoksui ihan Venäjälle! Voitteko uskoa, että sen voi haistaa? Minä kuitenkin haistoin sen oitis. Eikä se ole mikään paha haju, ei suinkaan. Se on vaan omanlainen. Ehkä tunnistan sitten Suomenkin hajun suomen junassa. Tuli vaan mieleen, että jos joskus menette Intiaan, tulette tietämään mikä on jonkin maan ominaishaju. ;)
Sain koko hytin itselleni, vaikka omituista sinänsä, laivan piti olla aivan täynnä varausta tehdessäni. Hyvää säkää? Laivalla olen nähnyt vain yhden japanilaisen bisnesmiehen, yhden japanilaisen kuvausseureen ja loput ovatkin sitten venäläisiä, hyvin itsensä näköisiä. Moni on tullut Japaniin auton perässä, mukaan on tarttunut myös iso kasa autonrenkaita. Naurattaa kun juttelin laivasta parin ulkomaalaisen nuoren naisen kanssa, niin he epäilivät että kyseinen lauttani olisi täynnä japanilaisia bisnesmiehiä, koska olen 4. luokassa niin joutuisin nukkumaan lattialla, ruoka olisi ollut kallista jne. Osoittautuikin, että laiva on aika mukava, täällä on jopa parturi :D Hytissäni on vessa ja suihku (josta tulee kuumaa vettä), lipun hintaan sisältyy kolme ateriaa päivässä ja on täällä baarikin ym. Ruoat ovat sitten hyviä, perinteisiä venäläisiä ruokia. Kaiken lisäksi ei ole mikään buffetti meininki vaan kun astutaan saliin, alkupalat on jo katettu pöytään ja muita ruokia ja juomia tuodaan sitä mukaa kun syöt. Mukavaa kun ei tarvitse turhaan jonotella tai harmitella ettei pääse juttelemaan pöytäseurueen kanssa.
Tämän päivän esimerkki:
-aamiainen: tattaripuuro maidon kera, makkarasiivuja sekä kurkkua, leipää, paistettuja munia maissin kera, teetä.
-lounas: silliä sipulin kera, leipää, keitto (lihapullakeitto), pääruoka (salaattia, pastaa, lihakastike), juoma (kampot)
-illallinen: alkusalaatti (jonka voi itse asiassa levittää leivälle), leipää, keitto, pääruoka (perunamuusi, paistettua kalaa, marinoitua punakaalia), tee sekä leivos.
Eli ei siis mitkään huonot ruoat, itseä vaan harmittaa että lihaa tungetaan joka paikkaan, olin kuitenkin ilahtunut illallisen kalasta. Olen sitten nukkunut täällä hirveästi, Japanissa kerrytin paljon univelkaa. Nukuin koko yön, heräsin aamupalalle, takaisin nukkumaan, herätys lounaalle, lueskelin tunnin kirjaa, takaisin nukkumaan, herätys illalliselle... Tällä menolla matka on nopeasti ohi. :) Sain silmäpussitkin melkein kokonaan nukuttua pois. On muuten hyvä, että täällä kuulutetaan kaikki, ilman kuulutuksia nukkuisin varmaan kaksi päivää putkeen. Minulla ei nimittäin ole kelloakaan mukana, tai siis on toki tietokoneessa mutta ei siihen mitään herätystä tietääkseni saa aikaiseksi.
Nyt on ollut aikaa suunnitella jatkoa Venäjällä, hyvä että tallensin netistä roimasti tietoa koneelle ennenkuin lähdin. Tiedossa on suurinpiirtein hostellit mihin menen, juna-asemat ja aikataulut, hinnat, nähtävyydet, aukioloajat, kurssit... kyllä näillä pitäisi pärjätä jonkin matkaa. Odotan kovasti maahautumista, tämä laivan keinuminen alkaa ottamaan hermoille ( ja mahalle). Mutta nyt lopettelen, pitää mennä taas nukkumaan ;)
Takaymassa tuli sitten jumitettua aika pitkä tovi mutta sitä ei pidä ollenkaan katua, sillä tapasin todella mukavia ihmisiä, niin paikallisia kuin ulkomaalaisiakin. Yhtenäkin iltana kävin yhdessä sushkipaikassa todella lähellä hostelliani (J-Hoppers) ja paikan nainen tunnisti minut heti. Olin käynyt siellä edellispäivänä tuntia ennen aukioloaikaa ja nainen silloin kovasti selitti, että paikka ei vielä ole auki, tai siis että kokki ei ole täällä ja että hän on kovasti pahoillaan ja sanoi että jos voisin odottaa hetken. Pienen “hmm, mitä täällä tapahtuu” hetken jälkeen tajusin ja sanoin että saatan tulla myöhemmin, hän seurasi minua ulko-ovelle saakka. Seuraavana päivänä sitten paikka oli onneksi auki ja nainen selitti miehelleen heti minut nähtyään, että tuo on se nälkäinen tyttö, joka täällä kävi silloin. Mies nauroi ja pyysi istumaan. Ah, sain mitä mainioimman sushkiaterian, nautin joka palasta ja sopasta. Sinä aikana kun söin, heille soitettiin tilaus. Kun olinkin sitten lähdössä (oli 23.00 ja sateista) niin nainen kovasti halusi tarjota minulle kyytiä. Selitin, että minä yövyn tosi lähellä, ei tarvitse ja sitä piti hokea monta kertaa mutta kun hän kovasti sitä vaati, niin kysyin että haluaako hän sitten vain tietää missä paikka sijaitsee? No hän tuntui kovasti ilahtuvan kun suostuin. Autossa sitten yritin kovasti selvitä japanin olemattomilla taidoillani, ja kyllä siinä jotain sai juteltuakin. Koitin kyydin alussa osoittaa, että Tonne! Tonne! Mutta hän jatkoi matkaa, oletin sitten että hän vie tilaut ruoat ensin. Se ei minua haitannu, oli ihan mukava jutella hänen kanssaa. Kai hänellä oli ollut tylsä päivä, olivathan he molemmat nukkuneet kun olin astunut ravintolaan. Viimein hän pysäytti ja näytti minulle nuoriso-hostellia meidän vieressä. Arvasin.. “ei, ei, en minä tässä ole, anteeksi tosi paljon että käsititte väärin, minä yövyn tosi lähellä sushipaikkaa..”. Hän vaikutti olevan häpeissään omaa ymmärtämättömyyttään ja pyyteli itsekin anteeksi. Pääsin sitten lopulta perille kun ajettiin takaisin. No, olipahan kiva kiertoajelu :)
Minua nauratti, miten joka päivä Takayamassa sanoin, “no, vielä YKSI yö” ja aina vaan se yksi yö. Paikka oli vaan niin mukava! Viimeisenä päivänä yksi mukava Gaku ja Yukari hampuraispaikasta veivät minut onsen retkelle Gakun lempionseniin, Gero (jos muistin oikein)-onseniin, joka sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Takayamasta. He hakivat minut kymmeneltä hostelliltani ja lähdettiin ajamaan. He ostivat jopa evästä minulle, vettä ja leipiä. Tosi huomaavaista! Gaku osasi paremmin englantia, niin hän puhui enemmän kuin Yukari, mutta minä koitin aina välillä japania, niin että Yukarikin ymmärtäisi. Tai oikeastaan hän taisi ymmärtää englantia jonkin verran mutta puhuminen ei ollut enää niin helppoa. Onsenissa sitten huomasin, että kyllä hän englantia osaa jonkin verran, kunhan ujosteli autossa. :) Katselin autosta upeita maisemia, vehreitä vuoria ja niin tiheitä metsiä ettei niistä varmaan edes pääse läpi. Sumu kietoi vuoret vaippaansa ja sade paukutti lasia pitkin.. Kyllä Japani on kaunis!
Kuuntelimme autossa musiikkia ja vaikka autossa olikin vain kasettisoitin, Gaku soitteli musiikia iPodistaan! Hänellä nimittäin oli joku systeemi joka mahdollisti sen, nimittäin kasetti johon sai kytkettä iPodin johdon, sitten kasetti vain normaalisti soimaan soittimeen. Äänenlaatu ei sen paremmaksi tietenkään muuttunu. :) Mutta hyvin mielenkiintoista, taidankin selvittää myydäänkö Suomessa tuollaisia ollenkaan.
Gero-onsenia pidetään yhtenä Japanin parhaimpina ja sitä se todellakin oli, lillumismahdollisuuksia oli nimittäin useita sekä tietenkin saunoja! Yukuri oli muuten tuonut minulle pyyhkeetkin, kuinka huomaavaista. Niin ja siis pyyhkeeT, ei yhtä pyyhettä niinkuin Suomessa. Onsenin puolelle ei nimittäin saa viedä isoa pyyhettä, siksi sinne viedään käsipyyhe itsensä kuivaamiseen, pään aluseksi, ruumiin peittelemiseksi, pesemiseen, päähineeksi saunaan... Yukuri hauskuutti minua näyttämällä eri tapoja pitää päähinettä, “näin ne vanhat papatkin joskus näitä pitivät”. Yksi tapa oli esim taitella pyyhe kahteen kertaan ja vain iskeä sen nuppinsa päälle :)
Kävimme läpi melkein kaiken, aloittaen saunakopista. Se oli minulle aivan uutta, olen nimittäin nähnyt niitä kuvissa ja televisiossa mutten koskaan luonnossa. Koppi oli siis semmoinen puusta tehty, missä pieni pään reikä ja sisällä tuoli missä istua. Aivan mahtava! :D Siinähän olisi pystynyt istumaan vaikka kuinka kauan, sillä kuumuus ei ollut aivan hirveä ja pystyi hengittämään samalla raikasta ilmaa. Se oli jotenkin hauskaa minun mielestä, kun olen luullut ettei näitä koppeja enää käytetä muuten kuin kuntosaleilla jossain Amerikassa laihdutustarkoitukseen. Muita saunojakin sitten oli, perinteinen kuivasauna, höyrysauna ja ulkona savusauna! En olisi kyllä uskonut, että Japanista löytäisin savusaunan, se tosin ei ollut sillä hetkellä päällä kun kävimme siellä.
Onseneita sitten riittikin moneen makuun, pystyi makaamaan, lillumaan poreissa, kylpeä kukkaonsenissa, oli eri asteisia onseneita, oli onsen “tynnyreitä”, matalia ja syviä onseneita, kylmäallas, hierontaonsen (jossa vesi hakkaa hartioita), oli onseneita ulkona, jne... Viihdyin kovasti kylmäaltaassa, sillä kaikki se kuumuus sai minun sydämeni pamppaamaan tuhatta sataa, minua jopa huimasi. Heti kun upottauduin kylmään niin aaah tuntui kuin aivot asettuisivat takaisin paikalleen :D
Kaiken kylpemisen jälkeen he päättivät viedä minut lisäksi syömään! Olin todella otettu, että he oliva tehneet ison ohjelman minua varten, olin ensin vain ajatellut että käydään vaan Takayamassa jossain lähikylpylässä. Menimme sitten italialaiseen ravintolaan, joka sijaitsi taas jonkin ajomatkan päässä. Löydettyämme perille olimme kaikki tosi väsyneitä ja nälkäisiä. Ruoka oli todella maukasta, voi että.. Oli alkupalat, pääruoka ja jälkiruoka. Paikka oli tosi viihtyisä, se oli vanhaan tyyliin sisustettu.
Paluumatkalla minä ja Yukuri nukuimme, olimme keittyneet onsenissa ihan veteliksi. :) Hyvästeltyämme he lisäksi antoivat minulle postikorttilajitelman ja hampurilais-avaimenperän. Itse annoin heille ainoat lahjat mitä minulla oli, kaksi elefanttiavaimenperää. Hitsi kun minua hävetti, Gaku oli vienyt kaikkialle ja lisäksi maksanut kaiken, antanut kivan lahjan ja minun lahja... :P Heti kun pääsen Suomeen lähetä heille kivan lahjan kiitokseksi, minulla on jo muutama juttu mielessäni!
Seuraavana päivänä sitten lähdin kohti Toyamaa, ja lähtemällä tarkoitan liftaamista. Päätin kokeilla kerrankin liftaamista, olihan se kuulemani mukaan helppoa ja turvallista Japanissa. Kävelin ensin oikealle tielle (joka kestikin tovin!) ja kun viimein saavui halutulle paikalleni olin aivan yltiö märkänä hiestä. Ja minähän en hikoa koskaan! Huh... Kyltti ja peukku pystyyn, kului valehtelematta alta minuutti ja sainkin jo kyydin! Huhut pitivät siis paikkansa. Nuori mies kysyi varmistuakseen paikkaa johon halusin ja hän taisi selittää ettei hän ole aivan sinne saaka menossa. Se ei minua haitannu ja hyppäsin kyytiin.
Matkalla juteltiin taas kovasti, hän olemattomalla englannin taidoillaan ja minä huonolla japanillani. Osoittautui, että hän opiskelee (vai oliko jo töissäkin?) vanhushoitoalaa, nyt menee kai sit vanhempiaan tapaamaan, harrastaa breakdancea, omaa tyttöystävän joka on sairaanhoitaja, on 21 vuotias, piti myös Michael Jacksonista, pitää maisemia kauniina, jne jne :D Lopulta kävikin sitten niin, että hän vei minut Toyamaan saakka vaikkei itse sinne saakka ollut menossa! Todella mukava kaveri, halusi ottaa lopuksi kuvankin meistä. Annoin hänelle bensarahaa vaivannäöstään ja hyvästelimme.
Jaahas, Toyama. Aika tylsä paikka, tosi lattea (siis ulkonäöllisestikin), satamakaupunkin jonka takia sushiravintoloita joka nurkalla. Sushipaikoista minä en kuitenkaan valita, olin vain onnessani. Japanin viimeiset sushit on hyvä vetää satamakaupungissa, eikö niin? :) Toyaman hotellivalikoima ei päätä pyörrytä, ei ollut paljoo halpoja nimittäin tarjolla, bisneshotelleja enimmäkseen. Aiemmin soitimme Takayamasta (J-Hopperista) pariin paikkaan, yksi “halpa” oli täynnä ja toinen ei hyväksynyt ulkomaalaisia! Olin kyllä loukkaantunut... jaa ei ulkomaalaisia, saattepas vielä kuulla tästä... Ei nimittäin meinannut löytyä paikkaa Toyamasta, kauempaa kyllä. Täytyi antaa sitten periksi budjetille ja menin 5050 jenin bisneshotelliin (johon sisältyi aamiainen). Olihan se mukava hotelli, ei puuttunut yhtikäs mitään. Paitsi Kaitsu :)
Seuraavana päivänä hieman junailua, lippujen haku yhdestä paikasta, sitten satamaan toiseen paikkaan. Kun pääsin itse satama-alueelle Fushikiin, silloin pystyi vasta sanomaan, että saapui kuolleeseen paikkaan. Siellä ei näkynyt muuta kuin pari vanhusta, lihakauppa, posti, pari kuppilaa, paikkoja jotka olivat kiinni, ruosteisia ja rähjäisiä rakennuksia, ohi ajoi puolityhjä bussi (ihan kuin Suomessa!), oli autoja pihoissa joten oli siis jonkinlaista elämää... ja tietenkin oli sitten satamatyöläisiä ja venäläisiä. Venäläisiä pyöräili heti ensimmäiseksi minua vastaan, ei suinkaan kukaan japanilainen. Oli kylttejä venäjäksi, yhdellä seinällä oli venäjän lippu. Kun näin länsimaalaisen ihmisen saatoin sanoa hänelle jotain venäjäksi epäröimättä hetkeäkään, kuinka kummallista. Tosin venäläisen tunnistan missä vaan ;) Näin matkalla muuten mitä kummallisimman asian, nimittäin loukkaantuneen kissan. Se ei ollut ihan mikä tahansa linkkaava kissa vaan sillä oli kaulan ympärillä valkoinen side ja kyljessä sillä oli valkoinen pala sideharsoa, se pysyi kiinni kuivuneen veren ansiosta. Miten outo, että se noin juoksentelee kadulla. Tosin eihän siellä ollut mitään, tyhjä kaupunki.
Hymyilytti kovasti kun näin laivan. En voinut millään erehtyä laivasta, se oli ainoa koko satamassa. Sisällä laivassa tuoksui ihan Venäjälle! Voitteko uskoa, että sen voi haistaa? Minä kuitenkin haistoin sen oitis. Eikä se ole mikään paha haju, ei suinkaan. Se on vaan omanlainen. Ehkä tunnistan sitten Suomenkin hajun suomen junassa. Tuli vaan mieleen, että jos joskus menette Intiaan, tulette tietämään mikä on jonkin maan ominaishaju. ;)
Sain koko hytin itselleni, vaikka omituista sinänsä, laivan piti olla aivan täynnä varausta tehdessäni. Hyvää säkää? Laivalla olen nähnyt vain yhden japanilaisen bisnesmiehen, yhden japanilaisen kuvausseureen ja loput ovatkin sitten venäläisiä, hyvin itsensä näköisiä. Moni on tullut Japaniin auton perässä, mukaan on tarttunut myös iso kasa autonrenkaita. Naurattaa kun juttelin laivasta parin ulkomaalaisen nuoren naisen kanssa, niin he epäilivät että kyseinen lauttani olisi täynnä japanilaisia bisnesmiehiä, koska olen 4. luokassa niin joutuisin nukkumaan lattialla, ruoka olisi ollut kallista jne. Osoittautuikin, että laiva on aika mukava, täällä on jopa parturi :D Hytissäni on vessa ja suihku (josta tulee kuumaa vettä), lipun hintaan sisältyy kolme ateriaa päivässä ja on täällä baarikin ym. Ruoat ovat sitten hyviä, perinteisiä venäläisiä ruokia. Kaiken lisäksi ei ole mikään buffetti meininki vaan kun astutaan saliin, alkupalat on jo katettu pöytään ja muita ruokia ja juomia tuodaan sitä mukaa kun syöt. Mukavaa kun ei tarvitse turhaan jonotella tai harmitella ettei pääse juttelemaan pöytäseurueen kanssa.
Tämän päivän esimerkki:
-aamiainen: tattaripuuro maidon kera, makkarasiivuja sekä kurkkua, leipää, paistettuja munia maissin kera, teetä.
-lounas: silliä sipulin kera, leipää, keitto (lihapullakeitto), pääruoka (salaattia, pastaa, lihakastike), juoma (kampot)
-illallinen: alkusalaatti (jonka voi itse asiassa levittää leivälle), leipää, keitto, pääruoka (perunamuusi, paistettua kalaa, marinoitua punakaalia), tee sekä leivos.
Eli ei siis mitkään huonot ruoat, itseä vaan harmittaa että lihaa tungetaan joka paikkaan, olin kuitenkin ilahtunut illallisen kalasta. Olen sitten nukkunut täällä hirveästi, Japanissa kerrytin paljon univelkaa. Nukuin koko yön, heräsin aamupalalle, takaisin nukkumaan, herätys lounaalle, lueskelin tunnin kirjaa, takaisin nukkumaan, herätys illalliselle... Tällä menolla matka on nopeasti ohi. :) Sain silmäpussitkin melkein kokonaan nukuttua pois. On muuten hyvä, että täällä kuulutetaan kaikki, ilman kuulutuksia nukkuisin varmaan kaksi päivää putkeen. Minulla ei nimittäin ole kelloakaan mukana, tai siis on toki tietokoneessa mutta ei siihen mitään herätystä tietääkseni saa aikaiseksi.
Nyt on ollut aikaa suunnitella jatkoa Venäjällä, hyvä että tallensin netistä roimasti tietoa koneelle ennenkuin lähdin. Tiedossa on suurinpiirtein hostellit mihin menen, juna-asemat ja aikataulut, hinnat, nähtävyydet, aukioloajat, kurssit... kyllä näillä pitäisi pärjätä jonkin matkaa. Odotan kovasti maahautumista, tämä laivan keinuminen alkaa ottamaan hermoille ( ja mahalle). Mutta nyt lopettelen, pitää mennä taas nukkumaan ;)
Missä mennään kennään?
Nonni, on aikaa kun viimeksi on kirjoiteltu mutta asiaa koetetaan jatkaa edelleen. Meikäläinenhän kotiutui Eveä aiemmin Suomeen ja rupesin pian remppaamaan uutta kämppää. Tai siis lähinnä sellanen pintaremonttihan siitä tuli, kaverit ja sisko tuli välillä auttelemaan mikä oli suuri juttu. Siellä tapetinpalasten ja pölyn keskellä sitten patjalla nukuin, katsoin joskus illalla leffan läppäriltä, mitäpä siinä muuta, aamulla taas aloitin hommat. Varsinaisiin töihin samaan vanhaan raksa firmaan meninkin jo kuukauden päästä saavuttuani Suomeen. Sinne paluu oli virkistävää ja oli hienoa taas tavata vanha porukka ja päästä arki rutiiniin kiinni. Varmaan hassulta kuulostaa mutta tollasen puolen vuoden vapauden jälkeen ainakin mulle maistuu se vanha tuttu rutiini meininki :) Mikäs siinä, opettelin hommia taas ja oonkin jo taas päässy opetteleen uudempia ja haastavampia töitä, aattelin aloittaa myös ammattitutkinnon suorittamisen tänä vuonna, sitten saisi taas jotkut paperit.
Hankin meille perheenlisäystä Even poissa ollessa ja täysin häneltä salassa, nimittäin tällaisen sympaattisen koiranpennun, Indyn, elikkäs Indiana Jones :D Reipas vesseli, tänä päivänä jo 16 viikkoinen. Siskoni kanssa etsittiin netistä myytäviä pentuja ja hokasin sitten tän rodun, eli Pembroke Corgiin päädyttiin. No, sen kanssa opettelin parit päivät olemaan ja hoitamaan sitä, sisko taas kerran oli paljon sen hoidossa mukana kun Eve ei vielä ollut paikalla. Kiitos siitä hänelle :) Tänäpäivänä se osaakin jo tempun jos toisen ja sisäsiisteys hommakin etenee mielestäni kiitettävästi, vaikka se välillä jotain mielenilmaisu kusia vääntääkin minne sattuu, se on sentään vielä pentu vain.
Haettiin Eve Riihimäen asemalta hänen äidin ja veljen kanssa, olin kyllä innoissani kun eukko palaa kotiin :) Indy pysyi salaisuutena loppuun asti ja oli mahtavaa nähdä Even ilme kun siskoni kantoi Indyn korissa hänen nenänsä eteen. Sisko nääs hoiti Indyä sen aikaa kun olin Even hakureissulla. Niin ja sain kämpänkin rempattua hyvissä ajoin, jee jee! Suurkiitokset kavereille muuttoavusta sun muusta avusta kämpän kanssa :)
Kerkesin ennen Even tuloa palauttamaan mieleeni mitne se Suomessa ryyppääminen taas menikään, parina iltana siinä tuli otettua. Eka kerta kun kaverin kanssa alettiin purkamaan tapettia kämpästä perjantaina, vai lauantainako, muutaman Karhun kaveri toi tullessaan. Otettiin siinä pienellä työtauolla yksi, se sitten venyikin siihen ettei tapetti enää sinä iltana irronnut seinästä. Toinen ryyppäyskerta olikin sitten Wanaja festareilla, melkein hukkasin lompsanikin perskutarallaa sentään. Tietysti törmäsin kännipäissäni myös pariin tätiini jotka olivat kai lenkillä Ojoisilla päin, heh.
Monta kiloa kevyempänä ja laihempana saavuin Suomeen, porukka tuntui huomaavan sen. Muutama sanoi jopa oikein laihaksi ja mummokin katsoi kuin sairasta...No se ei tietenkään kohentanut mun itsetuntoa, aloin vaan tuntea oloni taas hieman pieneksi ja mitättömäksi, tämmösiä pieniä pää ongelmia mulla.. Joten päätin että enpä ole pieni enää kauan vaan rupean perkele sentään syömään ja treenaamaan oikein tosissaan!! Haaveiluni mennä nyrkkeilemään kaatui siihen, palasin siis keskarin punttisalille ja rupesin bodaamaan/voimailemaan. Tykkään kyllä touhusta tosissaan, tuntuu että innostun vaan koko ajan enemmän mitä kauemmin harrastan. Nää treenit ja ruokavalio asiat onkin nyt pyörinyt hirveästi mun päässä ja jotain irtiottoa alkaa taas välillä kaipaamaan. Täytyy kehittää jotain!
Eve meni sitten Forssaan opiskelemaan, sinne omaan yksiöön meni opiskelijataloon. Kirjoitan tätä tekstiä sieltä käsin. Paljon uusia tuttavuuksia on eukko taas tehnyt, se pystyi säilyttämään sen ilon ja innostuksen minkä minäkin matkan aikana koin. Upeeta!! Ei ole tarkoitus ruveta masistelemaan tässä päivitys tekstissa mutta kyllä meikäläinen on taas jo kokenut epätoivoa ja ahdistusta pariin otteeseen nyt kun arki pyörii, voi olla vuodenajat, voi olla ettei enää koko aika tule jotain uutta ja kiinnostavaa vastaan, voi olla ettei tää arkiintuminen ja rutiinit sekä bodailu olekaan mun juttu, who knows...Katotaan.
Kohta jo lokakuu, maanantaina Indy pitää viedä toiselle rokotteelleen, vien heti töiden jälkeen. Muutenhan Indy on Even luona Forssassa pääasiassa. Kuuntelen Joe Hisaishi musaa, tulee mieleen Japani ja anime, hieno fiilis :)
Hankin meille perheenlisäystä Even poissa ollessa ja täysin häneltä salassa, nimittäin tällaisen sympaattisen koiranpennun, Indyn, elikkäs Indiana Jones :D Reipas vesseli, tänä päivänä jo 16 viikkoinen. Siskoni kanssa etsittiin netistä myytäviä pentuja ja hokasin sitten tän rodun, eli Pembroke Corgiin päädyttiin. No, sen kanssa opettelin parit päivät olemaan ja hoitamaan sitä, sisko taas kerran oli paljon sen hoidossa mukana kun Eve ei vielä ollut paikalla. Kiitos siitä hänelle :) Tänäpäivänä se osaakin jo tempun jos toisen ja sisäsiisteys hommakin etenee mielestäni kiitettävästi, vaikka se välillä jotain mielenilmaisu kusia vääntääkin minne sattuu, se on sentään vielä pentu vain.
Haettiin Eve Riihimäen asemalta hänen äidin ja veljen kanssa, olin kyllä innoissani kun eukko palaa kotiin :) Indy pysyi salaisuutena loppuun asti ja oli mahtavaa nähdä Even ilme kun siskoni kantoi Indyn korissa hänen nenänsä eteen. Sisko nääs hoiti Indyä sen aikaa kun olin Even hakureissulla. Niin ja sain kämpänkin rempattua hyvissä ajoin, jee jee! Suurkiitokset kavereille muuttoavusta sun muusta avusta kämpän kanssa :)
Kerkesin ennen Even tuloa palauttamaan mieleeni mitne se Suomessa ryyppääminen taas menikään, parina iltana siinä tuli otettua. Eka kerta kun kaverin kanssa alettiin purkamaan tapettia kämpästä perjantaina, vai lauantainako, muutaman Karhun kaveri toi tullessaan. Otettiin siinä pienellä työtauolla yksi, se sitten venyikin siihen ettei tapetti enää sinä iltana irronnut seinästä. Toinen ryyppäyskerta olikin sitten Wanaja festareilla, melkein hukkasin lompsanikin perskutarallaa sentään. Tietysti törmäsin kännipäissäni myös pariin tätiini jotka olivat kai lenkillä Ojoisilla päin, heh.
Monta kiloa kevyempänä ja laihempana saavuin Suomeen, porukka tuntui huomaavan sen. Muutama sanoi jopa oikein laihaksi ja mummokin katsoi kuin sairasta...No se ei tietenkään kohentanut mun itsetuntoa, aloin vaan tuntea oloni taas hieman pieneksi ja mitättömäksi, tämmösiä pieniä pää ongelmia mulla.. Joten päätin että enpä ole pieni enää kauan vaan rupean perkele sentään syömään ja treenaamaan oikein tosissaan!! Haaveiluni mennä nyrkkeilemään kaatui siihen, palasin siis keskarin punttisalille ja rupesin bodaamaan/voimailemaan. Tykkään kyllä touhusta tosissaan, tuntuu että innostun vaan koko ajan enemmän mitä kauemmin harrastan. Nää treenit ja ruokavalio asiat onkin nyt pyörinyt hirveästi mun päässä ja jotain irtiottoa alkaa taas välillä kaipaamaan. Täytyy kehittää jotain!
Eve meni sitten Forssaan opiskelemaan, sinne omaan yksiöön meni opiskelijataloon. Kirjoitan tätä tekstiä sieltä käsin. Paljon uusia tuttavuuksia on eukko taas tehnyt, se pystyi säilyttämään sen ilon ja innostuksen minkä minäkin matkan aikana koin. Upeeta!! Ei ole tarkoitus ruveta masistelemaan tässä päivitys tekstissa mutta kyllä meikäläinen on taas jo kokenut epätoivoa ja ahdistusta pariin otteeseen nyt kun arki pyörii, voi olla vuodenajat, voi olla ettei enää koko aika tule jotain uutta ja kiinnostavaa vastaan, voi olla ettei tää arkiintuminen ja rutiinit sekä bodailu olekaan mun juttu, who knows...Katotaan.
Kohta jo lokakuu, maanantaina Indy pitää viedä toiselle rokotteelleen, vien heti töiden jälkeen. Muutenhan Indy on Even luona Forssassa pääasiassa. Kuuntelen Joe Hisaishi musaa, tulee mieleen Japani ja anime, hieno fiilis :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
