Metroasema.
Rakennukset täällä näyttävät kaikki bisnes bisnes...
Etsiskelimme tovin kirpparia, kello oli jo puoli kaksi, ja kirpparin oli syytä loppua neljältä. Kiire! Kysästiin muutaman kerran apua, sillä alue ei todellakaan näyttänyt pitävän sisällään mitään kirpparitoimintaan liittyvää, kaikki näytti niin "viralliselta". Lopulta päädyimme kirppikselle ja yllätyimme kuinka lähellä asemaa se olikaan ollut. Karttoihin ei voi koskaan luottaa, joskus kävellään hirveä matka, joka kartalla tuntu olevan "ihan vieressä", välillä taas toisinpäin.
Tää kävi hyvästä vauhtirampista Evelle kun se näki kirpparihälinän. Whiiiuuuuu..!
Erään toisen kirpparin löytö. Paita. Ei Eve. Vaikka nuhjuinen onkin.
Kirpparinuuhkiminen alkoi saman tien sinne päästyä, aurinko porotti päähän mutta valittaa ei saa. Joillain myyjillä oli mukanaan aurinko (sateen) varjo. Ihan hyvä idea +30asteen helteeseen.
Kaikki tavara oli hyvin pidettyä, ovathan japanilaiset hyvin siistiä kansaa (ainakin katukuvassa). Haittapuolena oli, että tavarat olivat useissa pöydissä ylihinnoiteltuja, mutta sitähän on monessa paikassa. Kirpparihenkeen tosin kuuluu, että tavaran tulee olla KIVAN hintainen eikä sen ole syytä aiheuttaa katsojassa sydänkohtausta.
Onneksi pöytiä ei ollut vain ulkona, ne jatkuivat sisälle ostoskeskukseen. Kahteen kerrokseen! :) Voi sitä riemua...
Ennenkuin pystyimme jatkamaan, piti varmistaa Kaitsun olotila, sillä jos Kaitsu ei viihdy --> Eve ei voi rauhassa kierrellä. On siis varmistettava ukon tilanne.
Sillä aikaa kun Eve ihasteli "ooh" ja "aah" halpoja kimonoja Kaitsu valitsi raflaa. Oli mahdollisuus valita 3 kpl kimonoja hintaan 1000 yeniä eli 7,31 euroa. Siis uskomaton hinta, sillä (toki laadusta riippuen) uutena kimonot voivat maksaa jopa 100 000 jeniä! Mutta kimonothan myydään erillisinä kappaleina, eli siihen pitää hankkia lisäksi kaikki ne monet monet oheistuotteet. Jäi hankkimatta siis. Eihän sitä kimonoa tulis kotosuomessa pidettyä laisinkaan!
Kaitsun silmät kiiltää nälästä, meinas jo metsästää kissan evääks. Tai chihuahuan! ;)
Kohta saa ruokaa! Ja päällä päivän löytö, josta tulikin heti LEMPImekko. Että näin. Ja vain 6,5 euroa. Ja se oli käyttämätön!
Nälkä yllätti! Ensin luultiin tilanneemme jättimunakkaat mutta alta paljastuikin herkkuriisi! Nam!
Kun oltiin syöty herkullinen ateriamme, siirryimme maksamaan. Siellä meitä odottikin kiva yllätys (ei, en tarkoita isoa laskua), nimittäin viikonloppuna ostoskeskuksella on kampanja, jossa jaetaan raaputusarpoja. Eve onnentyttö raaputti ittelleen 500 jeniä! Sen pysty hyödyntään ostoskeskuksen jossain muussa liikkeessä kuin se rafla (miksköhän..) Myöhemmin hyödynsimmekin sen eräissä ostoksissa. Olimme nimittäin suunnitelleet menevämme Ghibli-museoon (saatte lukea siitä lisää myöhemmin) ja liput piti ostaa Lawson- ketjun kaupasta. Ja vielä tarkemmin automaatista.
Kaikki täällä Japanissa on muuten automatisoitua. Jos menet halpaan nuudelipaikkaan syömään, sinun tulee valita ensin haluamasi ruoka automaatista. Toisin sanottuna se toimii näin: laita raha, paina nappia sen kohdalta minkä ruoan haluat, ota lippu, ojenna se VIEREISELLE tai LÄHELLÄ olevalle tiskille. Aika naurettavaa hommaa kun ei voi suoraan sanoo mitä haluaa. Tosin japanilaiset tekee ganjinien poikkeuksella välillä poikkeuksen, ne ei nimittäin usko, että me osataan käyttää niiden laitetta. Mutta HAHAA! Ollaan päästy monesti yllättämään heidät.
Muutenkin täällä Japanissa ei haluta käsitellä rahoja suoraan. Jos annat kassalla rahaa, sinun on laitettava se kippoon, jonka he työntävät nenulisi eteen. Ei, niitä ei laiteta käteen, ne laitetaan kippoon. Ottaahan ne kuitenkin ne käsiinsä niin ei se ainakaan mitään hygieeniakammoa voi olla, vai voiko? Kai se on enemmän sitä kulttuuriin kuuluvaa kohteliaisuutta. Kuten jos haluat (mutta kuka nyt haluaisi) antaa tippiä jollekin, et saa missään nimessä antaa rahaa suoraan käteen, ei. Ei tässäkään tapauksessa. Sinun on kanniskeltava tukkoa kirjekuoria mukana, jotta voit kohteliaasti sujauttaa rahat sinne kuoreen ensin, ja SITTEn antaa sen tipin tarjoilijalle. Niin vaikeata. Siksi emme voikaan antaa tippiä. Meillä ei ole kuoria x)
Rankkaa tää kirppailu. Tai ainakin odottelu...
Kirpparin väki.
Mahtavat puitteet kirpparille.
Kirpputorihulina laantuu. Ensi sunnuntaina taas!
Kun viimein kiersimme koko kirpparin, se alkoikin jo laantua. Että mä vihaan kirpputoripitäjiä, jotka pakkaa kamppeensa AIKOJA ennekuin sen on määrä loppua. Monella oli kamat jo kasassa puoli neljältä vaikka sen piti loppua tasan neljältä. Voi harmi sitten niille, eivät saa miun rahoja...
Yllätys yllätys, Kaituskin innostu kirppaileen! Se löysi itselleen upeat, siistit kengät, joilla tällä kertaa varmaan pääseekin sinne yökerhoon. Ja lisäksi hän bongasi itselleen niihin sopivat housut. Ehkä minulla on vielä toivoa hänen suhteen kirppariseuralaisena... ;) Emme nyt pistä kirpparilöydöistämme kuvia mutta asiasta kiinnostuneet voivat niitä kyllä kysellä.
Tuolit siirtyy takaisin minne kuuluvatkin, kunhan vain viimeisetkin kirppariihmiset siirtyy pois myyntipaikoiltaan.
Moni muukin on lähtenyt sunnuntaita viettämään ulos.
Ennen lähtöä piti poiketa vielä alueen kahvilassa suunnittelemassa päivän jatkoa ja juomassa maukkaat ja ah niin sokeriset (suoraan reisiin) kahvi latet.
Laukkukoira.
Kun tämä kaksikko astui metroon nousi naamalleni muikea hymy. Koira läähätti ja näytti jopa aika karsealta mutta hellyin kun se meni pötköttämään selälleen pojan ja hänen tyttöystävänsä väliin. Onneksi he nousivat samalla pysäkillä pois, niin uskaltauduin kysymään lupaa kuvaan.
Pariskunta sillalla.
Kekseliäs pyöräsysteemi.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti