...niin ainakin Amerikassa ja Englannissa, jossa ihmiset tuottavat koko ajan vain enemmän ja enemmän jätettä mutta he eivät ota itse vastuuta siitä. Miksi? Tulee halvemmaksi lähettää se kaikki Kiinaan tai vaikkapa Intiaan. Seuraavassa videossa kuvataan Kiinan Liang Chao-kylää, jossa paikalliset lajittelevat englantilaisten roskia. Jätettä kuskataan laivalasteittain kiinalaisten huoleksi. Videon nimenä onkin "Myrkytätkö sinä Kiinaa?".
Siinä paikalliset kertovat, että "teidän maassa (englannissa) te olette hyväosaisia, jolloin te ette joudu tekemään tämmöistä hommaa. Me täällä sen sijaan olemme köyhiä, emmekä saa muuta työtä, joten me teemme tämän." Ja niinhän he tekevät, saaden 50 puntaa (58 euroa) kuussa mutta samalla myrkyttäen itseään, sekä lapsiaan.
Tässä haisee taas raha. Kaikki tämä jäte voitaisiin turvallisesti lajitella siellä, missä se tuotetaankin mutta se on vain yksinkertaisesti halvempaa kuskata ongelma muualle, pois silmistä, pois mielistä.
Tämä aihe sen takia, että ette voi kuvitellakaan minkälaisia jätekasoja ollaan nähty tän matkan aikana. Me emme Suomessa näe jätevuoria, mutta se ei tarkoita etteikö sitä olisi. Esimerkiksi Nepalissa trekatessa kauniissa vuoristossa, ei voi olla havahtumatta jätekasoihin rinteessä. Moni ostaa 1-3 yhden litran vesipulloa päivässä ja ne samat pullot päätyvät käytön jälkeen puskaan. Siinä tavallaan havahtuu, että koko ajanhan sitä tuottaa roskaa. Ja se kaikki roska ei todellakaan tule kierrätetyksi. Jos näin on, niin miksemme sitten tuottaisi vähemmän roskaa, ottaisimme vastuun jo siellä kaupassa valitsemalla vähemmän paketoitu tuote, vähemmän kuljetuksia vaatinut omena.
Kommentoikaa mitä mieltä olette.
perjantai 19. kesäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti