Kesää muistellen

Eräänä kauniina kesäpäivänä päätimme lähteä pitkään suunnitteilla olevalle kesäretkelle Helsinkiin. Siellä tarkoitus oli ottaa kaupunkipyörät alle ja sit oltais huristeltu puistoissa ja rannalla lämmin tuulenvire hyväillen kasvoja. Ehkäpä hieman auringon ottoa ja hyviä eväitä, myöhemmin oltaisiin poikettu syömässä intialaisessa ravintolassa (kai Helsingistä nyt jostain sellainen löytyy??) ja itse olisin toivonut, että oltais poikettu jossain näyttelyssä tai muuten jossain kulttuuripaikassa.

Well... Päivä alkoi hyvin, sää oli mitä mahtavin! Kun saavuimme rautatieasemalle, alkoi pyörien etsintäretki. Onneksi törmäsimme info-tyttöihin, jotka iloisesti, mutta hieman epäröiden neuvoivat meille pyöräparkit. Juoksimme iloisina paikalle ja hieman aikaa ihmeteltyämme palasimme tyttöjen luo. Saalis: yksi suht koht hyvä pyörä, toisesta puuttuis satula, kolmannessa takapyörä ei ollut kunnolla kiinni. He selittivät, että Helsingin kaupunki aikoo korjata kaupunkipyörä systeemiä hieman toimivammaksi ensi vuonna, tänä vuonna se olisi ollut turhaa sillä niitä sabotoitaisiin kuitenkin. Päättäväisinä otimme kuitenkin sen ainoan toimivan pyörän messiin (ei kuitenkaan sitä satulatonta, auts!) ja lähdimme muille pyöräspoteille. Voi kuinka turhauttavaa se oli! Kaikki paikat olivat tyhjiä, kiertelimme paikasta paikkaan tuloksetta. Kun kävelimme takaisin rautatieasemalle palauttamaan ainokaistamme, niin jokin päässäni kilahti kun näin kaukaisuudessa pyörän! Siellä se oli! Juoksin sen luokse ja tutkailin sitä mielenkiinnolla. Nyt oli pakko ottaa vaan se mitä saa, sillä tämä retki toteutetaan vaikka pyörä hajoaisi tuhannen kappaleiksi. Se kyllä olikin hajoamassa mutta hieman aikaa vakuuteltuani Kaitsua, etten loukkaannu ajaessani sitä hirvitystä, lähdimme pyöräilemään
WRUUUMWROU PUM PAM WROOOOOUWRUUMWIIIIIIK.............. Ihmisten päät kääntyilivät ääntä kohti ja hävetti kyllä Helsingin kaupungin puolesta ajaa niillä pyörillä. Takapyöräni jopa lukkiutui aika ajoin ja meinasi lähteä kaiketi irti! Pari lujaa potkua ja kiristystä ja matka sai taas jatkua. Kyllä se kävi treenistä...
Pyöräilimme ensin kaivopuistossa, sitten rantsua pitkin satama torille herkkuja haistelemaan. Siinä vaiheessa sitten paloi totaalisesti hermot. Pyöristä oli päästävä eroon.

Menimme läheiseen puistoon harhailemaan ja löysimme puun alta kivan spotin. Ah! Lepoa... Oikaisimme koipemme ja kas vaan siinä tulikin jopa nukuttua tunti.

Myöhemmin löysimme kyllä todella ihanan nuudelipikaravintolan ja puistoissa tuli bongattua jopa pupu! Citykani parhaimmillaan, korvat vaan törrötti heinikosta. Menin katsomaan ja viuh! sinne se meni :) Kani parka, talvella voi olla aika rankkaa kun se näytti enemmänkin sellaiselta lemmikkipupulta kuin rusakolta. Jos joku vaikka pelastaakin sen sitä ennen?
Bongattiin hesasta kiva irkkubaari nimeltään Molly Malones (niin kai se oli?) Tuli juteltua mukavien ihmisten kanssa, jotkut olivat toki hieman enemmän maistissa kuin toiset, mutta se ei meitä haitannu, oli kiva vaan välillä nähdä vähän eri känninaamoja kuin mitä Hämeenlinnas näkee.
Kun hauskan päivän jälkeen lähdimme junalla kotiin, olikin uni aika herkässä. Tarkoitus oli vielä lähteä jatkamaan Irwin-festivaaleille kavereiden kanssa. Kävikin lopulta niin, että kun minä torkuin makoisasti, alkoi Kaitsuakin unettaa. Heräilin jossain kohdin ja mietin että kohta ollaankin perillä kun on niin tutun näköisiä paikkoja. Herättelin Kaitsunkin.
Istuttuamme hetken tuli yhtäkkiä paha aavistus... Miks maisemat alkaa käydä vähän eri näköisiksi kuin yleensä. Aavistus osui oikeaan. Nukuttiin Hämeenlinnan ohi! Paska! Kaikki kirosanat ja vitutus myllertää mielessä kun koittaa samaan aikaan miettiä mitä tekisi. Päädymme ratkaisuun, että on parempi mennä Tampereelle saakka ja ottaa paluujuna takaisin kuin jäädä ties mille asemalle keskelle mettää ilman mitään tietoa seuraavista junista.
S**tana!
Tampereella mieli on maassa kun asema on kiinni ja seuraava juna lähtee vasta kolmen tunnin päästä. Pakko on siis mennä johonkin hilluun. Yöelämä on parhaimmillaan juuri mutta me suuntaamme kebsulle. Aiomme istua siellä mahdollisimman pitkään. Aterimet hajoilevat ja mikään ei tunnu yhtään mielekkäältä, joten päätämme lähteä kun soosissa olevaa väkeä alkaa tulvia yhä enemmän sisään. Taustalla soi kaiken lisäksi niin helvetin ärsyttävä poppijumputus ettei mielenterveys voi millään kestää.
Harhailemme kaduilla ja koitamme miettiä minne menisi. Tais olla laskuhumala meillä kummallakin kun ei viina ainakaan maistunu. Baarit olivat siis poissa laskuista joten ainoa paikka mihin voisimme mennä ilman, että meitä häädettäisiin olikin sitten McDonalds. Yksi eniten vihaamistani paikoista! Hieman koomista näin jälkeen päin ajateltuna, että juuri mäkki pelasti meidät paleltumasta. Sillä hetkellä ei kyllä naurattanut. Siinä sitä piti sitten vain yksi ranskis kymmenessä minuutissa vauhdilla istua ja varoa nukahtamasta. Siinä vaiheessa molempien silmät meinasivat muurautua umpeen, huolimatta taustalla mekastavasta apinalaumasta, joka huusi ja mekasti känni-hormoni höyryissä ihan kuin olisi ollut futis matsi käynnissä. Huh. Ruokaa lenteli ja rasva kärysi, mietin monesti ettei työntekijöillä kyllä ole yhtään hunajaista olla täällä. Pisteet niille.
Päästiin vihdoin lähtemään junalle ja loppu onkin aika hämärää lukuunottamatta meidän tiukkaa tuijotusta ikkunasta ulos. Laskimme tällä kertaa tarkkaan asemat. Aurinkokin taisi nousta. Kun rojahdimme lopulta kotona sänkyyn, mietittiin että tämmöinen seikkailu on vielä harmiton niinkin pienessä maassa kuin Suomessa mutta ulkomailla emme anna tämän tapahtua enää ikinä. IKINÄ!!!