Lentopäivä - odotusta täynnä.

Bussi lähti lentokentälle puoli kuudelta aamulla, äiti oli soittanut aiemmin, koska oli halunnut välttämättä viedä minut. Se sopi mainiosti, olihan siellä hirveä pakkanen hyrrr... Pikaiset hyvästelyt poikien kanssa ja menoks. Linkkuasemalle tultiin sit tietenkin todella ajoissa, varttia aikasemmin, piti vähän lämmitellä autossa. Näytti tulleen muitakin lentokentälle lähtijöitä. Yksi myös rinkan kanssa. Unohdin sitten tietenkin opiskelijakortin (douh) ja jouduin maksamaan sitten täyden hinnan 14,90 e kauniista pyynnöstäni huolimatta. Noh, kunhan pääsee perille ajoissa.
Lentoasemalla kaikki meni kuin rasvattu, olisin vain toivonut, että minulla olisi miniläppäri... Sitten olisikin selvinnyt yhdellä laukulla. Yksi jono veti check innissä asiakkaita 5 samaan aikaan kun muut veti yhden. Pääsin tähän nopeammalle kassalle, mietinkin vähän, että johtuuko nopeus asiantuntevasta virkailijasta vaiko ehkä huolimattomuudesta. Ei muuten mitään, toivoin vaan että hän lätkäisee oikeanlaisen tarran rinkkaani.

Odottelu alkoi.

Hyvä kuositus on tarpeen kun tietää viettävänsä päivän hintahelvetissä. Pieni lirukissanpissakuppi kahvia alkaen 2 euroa, muut hinnat voittekin arvata. Onneksi oltiin edellisenä iltana tehty pitsaa, niin oli hymy korvissa niitä syödessä kun katteli että muut vetää vaan jotain keksejä. Sorruin kyllä myöhemmin ostamaan kahvia ja teetä mutta pakko mikä pakko. Samalla kuitenkin tapasin kolme suomalaistyttöä, jotka olivat aika hukassa. Ainakin antoivat sellaisen vaikutelman. Istuin hiljaa lehteä venäläistä luonto-lehteä lukien, join teetä, ja samalla oli vaikeaa olla kuulematta kaikkea mitä he siinä taivastelivat. Olivat peruuttaneet heidän Lontoon lennon, nyt heidän piti saada jostain hotellihuone. Sitä aiemmin he olivat lentäneet Kuopiosta Tampereelle ja siitä tänne Riikaan. Heidän uusi lentonsa menisi nyt ensin Kööpenhaminaan ja siitä sitten vasta Lontooseen. No huh. Aika paljon lentämistä pienen viikonloppumatkan tähden. Pyysivät englanniksi ottamaan heistä kuvan ja kun sanoin olevani ihan vaan suomalainen niin hieman nolostuivat, kun tajusivat höpöttävänsä liian kovaan ääneen. "Suomalaisia ei kyl yleensä oo missään". Minusta taas tuntui, että suomalaisia on joka puolella, onhan heillä varaa matkustaa. Edellisellä reissulla toivoi, ettei näkisi yhtään valkoista naamaa ja etenkään suomalaista. Jotenkin halusi rauhaa suomalaiselta puheelta ja olihan se aina hienompi fiilis olla paikan ainoa turisti/travellaaja.

Autoin heitä sitten sen verran, että lainasin tietokonettani ja kerroin, että täällä lentokentällä pitäisi olla langaton netti, johon pystyi ostamaan aikaa. Ilahtuivat kovasti avusta ja lähtivät metsästämään tunnuksia. Juttelin sillä välin kolmannen tytön kanssa, ihan mukava, ilmehti hirveästi, opiskeli kemiaa. Lopulta he eivät päässeet nettiin koska Latviassa ei taida vaan toimia mikään, mutta saivatpahan ainakin energiaa ja aikaa kulutettua, kun juoksivat etsimässä erilaisia virkailijoita. Kuulin tämän päivän niin paljon eri kieliä, mutta eniten venäjää. Ja hassua kyllä, kaikki jotka jotenkin puhuivat minulle, puhuivat suoraan venäjäksi, ei englanniksi taikka latviaksi tai suomeksi, vaan suoraan venäjäksi. Usein luullaan, että amerikkalaiset olettaa aina kaikkien osaavan englantia, ja pitää ihmistä sivistymättömänä jos he eivät osaa "heidän" kieltään, mutta löytyy näitä piirteitä muistakin kansallisuuksista. Oli ihan mukava puhua venäjää, tosin latvialaisilla on tosi vahva aksentti niin en aina saanut kaikesta selvää, ja toisinpäin. Huh huh olisittepa kuulleet kuulutukset: oli kyseessä mikä tahansa kielie, latvia, englanti, venäjä... kun oli kyseessä latvialainen puhuja, puhevauhti oli niin nopea ja kiivas, ettei siitä saanut mitään selvää. Lisäksi heillä sihisee ja suhisee puhe kovin.
Olin odottanut koko päivän Riikassa (yhdestätoista saakka) Tel Aviv lentoani, ja kun oli viimein sen aika (19.15 lastaus) niin sekin oli myöhässä. Odottamista ja odottamista. Sain sentään tehtyä tekemättömiäni töitä koneella. Kun viimein pääsin koneeseen, oli hiton kylmä. Älypäät olivat pitäneet lentokoneen ovia niin kauan auki, ettei edes Israeliin perille päästyä ollut ollenkaan lämmennyt.

Tel Avivin lentokentällä oli jännä nähdä niin eri näköisiä ihmisiä taas, juutalaisia heidän pulisongeineen ja hattuineen. Suuntasin kuitenkin määrätietoisena hakemaan laukkuni, vaihdoin rahaa ja ulos taksijonoon. Taas oli kaikenlaisia huutelijoita "excuse me! Hey! Hello! Taxi! Where do you want to go!" mutta kävelin ohi kääntämättä päätä. Taksijonossa oli heti todella mukavia paikallisia. Onhan se nyt mukava kun ihmiset hymyilevät, toisin kuin Suomessa. Jaoin taksin yhden venäläisen miehen kanssa, tulishan se vähän halvemmaksi. Taksin radiosta kuului jotain TODELLA epämääräistä voihkintaa, kuski sammutti radion... En halua ehkä tietää mitä se oikein oli. Ei ainakaan mitään rukoilua.

Venäläinen mies jäi ekana pois, maksoi vähän enemmän kuin osuutensa (kilttiä) ja suuntasimme sitten viemään mua. Kuski otti avukseen kännykän navigaattorin, kiertelimme ja kaartelimme pitkin pikku kujia etsien oikeaa osoitetta Simtat street 5:ttä. Pääsimme oikealle tielle, talon numerot menivät 9, 7, 6.... Missä olisi pitänyt olla numero viiden, siellä olikin parkkipaikka. Hieman siitä eteenpäin oli talo, katsoimme olisiko se numero 5. Siinä ei näkynyt numeroa, talo näytti muutenkin sortuvan millä hetkellä hyvänsä. Ajattelin mielessäni, että voi helvetti ei kai se ystäväni tossa rötiskössä asu. Soitimme Gabille kuljettajan kännykästä, jotta hän olisi voinut tulla ulos tai neuvoa oikean osoitteen. Selvisikin, että olimme väärällä kadulla, on nimittäin olemassa Simtat street ja Simtat alley, ja hän asui sillä jälkimmäisellä. Puhuimme puhelimessa ja oli helpotus kuulla, että olimme kuitenkin lähellä, vain 5 minuutin ajomatkan päässä.

Perille päästyäni vaihdoimme pikaiset kuulumiset, naureskelimme sille miten suomalainen voi olla jäässä lentokoneessa, joimme teet. Olin niin naatti, että toivoin pääseväni vain nukkumaan. Hän laittoin minulle patjan ym kämppäkaverinsa hierontahuoneeseen, olin positiivisesti yllättynyt että sain oman huoneen. Hereillä oli muitakin tyyppejä, Israelissa on nimittäin viikonloppu perjantaina ja lauantaina, joten torstai ilta on ihmisille sama kuin suomessa perjantai ilta. He vaikuttivat mukavilta, istuskelivat ja juttelivat kaikenlaista hepreaksi. Minua puhe ei häirinnyt vaan nukahdin hetkessä ja nukuin kuin tukki.