Onneksi on mukavat jalkineet...

... sillä täällä tulee kyllä käveltyä paljon! Tänään vedin todella pitkän lenkin, varmaan 20 kilometriä. Menin pitkin poikin, sinne tänne, ylös alas... Harmittaa nämä Israelilaiset viikonloput, nimittäin viikonloppu täällä on perjantai ja lauantai, eli torstaina ihmiset bilettää hirveästi, perjantaina vietetään perheen kanssa sapattia ja lauantaina kirotaan sunnuntaita kuin se olisi maanantai, sillä se on normaali työpäivä. Mutta siis harmi tässä on se, että paikat ovat kiinni perjantaina, ja oikeastaan lauantainakin. Muutama turistipaikka oli auki ja ne kalliimmat ravintolat. Onneksi oli muutama galleria ja museo auki, ne olivat kaiken lisäksi ilmaisia, joten poikkesin niissä.



Lisäksi tuli otettua taas paljon kuvia, mikä on todella hyvä harjoituksen kannalta. Pitäisi vaan kerätä enemmän rohkeutta ottaa ihmisistä kuvia. Ne harvat kerrat kun kysyn lupaa kuvaan ja saan ottaa sen, niin kameran asetukset on päin mäntyä ja hihna sotkeutuu joka suuntaan, on liikaa tavaraa käsissä. Pitäisi laittaa tästä lähtien asetukset valmiiksi ja kysyä vasta sitten lupaa, jotta vältyttäisiin nololta odottamiselta. Tai sitten voin laittaa vaan raa'asti automaatille. Mutta Birgitta ei tahdo!







Gabriel kutsui minut sapatti-illalliselle äitinsä luo, olin todella innoissani asiasta. Sitten tosin hänen äitinsä soitti olevansa todella väsynyt, hän nimittäin hoiti tyttärensä kipeää lasta viimeiset 3 päivää, joten joku toinen kerta sitten. Ymmärsin toki, oli kuitenkin suuri kohteliaisuus saada kutsu sinne. Ehkä ensi viikolla sitten, riippuu nyt kauan aion viettää Tel Avivissa aikaa.





Kahvila.



Bagelipoika.

Eilen oli todella puuduttava päivä, ehkä olin kävellyt paljon tai sitten lentopäivän uupumus vielä vaikutti minuun, mutta sen jälkeen kun tulimme takas Falafelilta (joka oli muuten TOdeLLa HYväÄ!!) niin menin maate, ja mukahdin siihen. Kello oli varmaan kahdeksan tai vähemmän, mutta nukuinkin sitten seuraavaan päivään. Harmitti taas paljon, sillä täällä ekokommuunissa ravaa koko ajan paljon väkeä ja nyt oli 4 saksalaista täällä, 3 jätkää ja yksi tyttö.



Tyttö oli ollut Suomessa lukiossa opiskelemassa 2 vuotta, olin ihan ällikällä lyöty! Nimittäin: Miksi hitossa Suomi? :D Hän vieläpä valitsi todella pienen paikan, kylän/kaupungin (mene ja tiedä) nimeltä Mänttä, jossa on joku 6500 asukasta. Poor thing, ajattelin. Sanoikin, kun kysyin mielipidettä Suomesta, että Suomi on kuin perhe, sitä vihaa ja rakastaa eikä sen kanssa voi viettää koko aikaa.



Ymmärsin täysin mitä hän tarkoitti. Nyt hän nauttii opiskelija-elämästä Saksassa yli 300 000 ihmisen kaupungissa, missä hän opiskelee (ja muut seuralaiset myös) taidehistoriaa ja filosofiaa. Kuulinkin myöhemmin, miten he filofisoivat olohuoneessa, aikoivat mennä myös bilettämään (homoklubille kuulemma) mutta itse olin ihan voimaton, en hievahtanutkaan vaikka mieli teki. Mutta uni kyllä maittoi, en olisi ollutkaan niin pirteä tänään ilman lepoa. Ja onhan mulla vielä aikaa, tuskin ovat ainoita vierailijoita täällä.



Kuningas.

klo 23.30. Nyt tuolla olkkarissa alettiin kuvaamaan jotain leffa-projektia. Mielenkiintoista :)