Goalla sataa litrakaupalla...hikea!

Taalla on kuuma. Yllatyttiin itsekin kun loysimme itsemme Goalta, vastahan olimme Udaipurissa ja suunnitelmissa oli kayda viela vaikka missa. Kun olimme kuitenkin saapuneet Ahmedabadiin, joka ei sekaan tietenkaan mikaan pieni kaupunki (vaivaiset 4,6 miljoonaa) niin jokin alkoi huutaa sisimmassamme... "Rantaaaaa....RAantaa...Ei ihmisia.." Harhauduimme hetkeksi kuuntelemaan sita raastavaa huutoa ja samana paivana istuimmekin jo bussissa matkalla Goaan. Vaivaiset 27 tuntia edessa, tulisimme viela kokemaan niska-perse-selka-jalka-kaikki-mahdollinen kivut, kuumuuden, ripulin, tauoilla nopean ruoan hotkimisen, vuoristoiset tiet joilla kuski ilmeisestikin koittaa rikkoa nopeusennatysta seka ne ihanan-ihanan-ihanat bollywood leffat... Osasimme lopulta yhden leffan repliikitkin ulkoa! Ja se laulu... Ilmeisesti taalla ei riita etta matkalla katsotaan yksi leffa ja se siita.. EI! Pitaa katsoa 4 leffaa putkeen ja kaikki niin kovalla etta kaikkien tarykalvot varmasti sarkyy!!!
Mutta ei hatia mitia, nyt olemme Goalla, sehan on tarkeinta....vai onko? Onko ehka tarkeampaa kuunnella itsesuojeluvaistoaan joka huutaa tuskaisesti "kuuma, pakko saada happea, vetta, jotain kylmaa..." Njaah! Tuskin :)
Saavuttiin tanne Ahmedabadista, joka oli kyl aika iso paikka. Ei tunnettu oikein vetoa siihen, siel olis ollu kyl nahtavaa kuten moskeijoita ja joki. Huoneet oli tosin hirveita narkkaripornoluolia tai paremmassa tapauksissa rotanluukkuja. Kumpikaan vaihtoehto ei houkuttanu jaamaan. Mutta tavattiin ihana riksakuski (uskokaa tai alkaa, niitakin on!) joka oli kolmekymppinen nuori muslimimies. Hanen kanssaan oli todella mukava viettaa paiva, pyorittiin ympari kylaa ja kaytiin jopa leikijunassa. Han tarjosi meille kahvit ja karkkia ja myohemmin kun saavuttiin hotellille takas, sovittiin etta han veisi meidat myos bussiasemalle.
Kun oltin tultu ulos venaileen (hieman aikases), hanta ei viela nakynyt. Muut riksakuskit ahdisteli mutta kieltaydyttiin kohteliaasti ja sanottiin odottavamme jo toista kyytia. Kun olimme venailleet vartin ja kello laheni puolta niin stressinsietokykymme ei kestanyt ja otimme toisen riksan. Kello oli puol, ja vaikkei han ollu myohassa niin ajattelimme etta kuka nyt 30 rupian takia ajais toiselle puolelle kaupunkia. Hanella saattaa olla nyt muita asiakkaita. Ollaanhan me ennenkin saatu ohareita.
Kun saavuimme bussiasemalle (huomattavan matkan paahan) niin hinnaksi tulikin juuri se sopimamme 20 rupiaa...Ihmeellista! Yleensa kaikki vaan kusettaa ja vaatii lisaa,lisaa LISAA!! No, oli kuitenkin pakko kehua kuskillekin Ahmedabadin riksakuskeja, kuinka ihania ja asiallisia he ovat. Han vaan nauroi :D
Kun paasimme bussille niin arvatkaas kuka sielta tuli...aiemmin tapaamamme nuori riksakuski! Han sanoi etta jos oltais odotettu vain 2 minuuttia niin han olisi tullut. Voi ei... Viela pahemmaksi olomme teki se, etta hanella oli kaksi kookosta kadessa, nimittain meille bussimatkalle! Teki mieli vajota maan sisalle...
Kiittelimme ja pahoittelimme kiirettamme, olimmehan maksaneet torkean paljon bussikyydista (yksi lippu 1500 rupiaa) niin emme millaan malttaneet odottaa kauempaa.
Onneksi bussi oli juuri lahtemaisillaan ja paasimme tukalasta tilanteesta pois, vaikka tosin olishan se ollu kiva kayda viella kahvilla hanen kanssaan. Bussissa istuessamme harmittelimme mielessame kun emme ottaneet hanen yhteystietojaan ylos. Oltais voitu lahettaa edes kortti myohemmin.
Matka alkoi...